Kuva: Oku Luukkainen

Oku Luukkainen ja pikkusisko Elli yhdistivät voimansa uutuusbiisillä - 'Pitkäaikainen haave'

03.04.2020 08:15 - Iiro Myllymäki

Oku Luukkainen ei ollut varma, haluaako Elli lähteä mukaan biisiprojektiin. Nainen ei kuitenkaan epäröinyt hetkeäkään.

DJ Oku Luukkaisen, 34, uudella biisillä vierailee musiikkimaailmalle vielä toistaiseksi tuntematon nimi, nimittäin miehen oma pikkusisko Elli Luukkainen. 23-vuotias Elli hoitaa lauluosuudet uudessa Mentävä on -kappaleessa. Ysärisoundistaan tunnettu Oku Luukkainen ei ollut aivan varma, lähtisikö Elli mukaan.

- Minulla on ollut pitkäaikainen ajatus ja ehkä jopa haave, että joku perheenjäsenistäni olisi mukana biisilläni. Arvasin, että Ellillä olisi tämän kappaleen tekstiin annettavaa, joten soitin hänelle ja kysyin mukaan. Tiesin, että eurodance ei ole hänen lempimusaansa, joten siinä mielessä en ollut ihan varma, lähteekö hän mukaan, mutta hän lähti siltä istumalta, Oku kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

- En epäröinyt ollenkaan. Olin tosi iloisesti yllättynyt. Tällaisessa musiikissa minuun on tehnyt vaikutuksen se hauskuus ja meininki ja se, että pystyy heittäytymään, Elli kertoo.

Mentävä on -kappale tosin on pohjavireeltään vakavampi kuin monet miehen aiemmat bilejulkaisut. Sanoma on kuitenkin vähintäänkin nostattava - omiin unelmiinsa uskominen. Elli ei ole julkaissut aiemmin omaa musiikkia paria pientä proggista lukuun ottamatta. Musiikki on kuitenkin ollut vahvasti osa naisen elämää aina, ja hän haaveileekin artistin ammatista.

Yksi toinenkin iso haave Ellillä on, ja tästä on ammennettu paljon Mentävä on -kappaleen sanoihin. Naisella on nimittäin vahva halu asua Serbiassa Belgradissa, ja tänne hän onkin näillä näkymin lähtemässä opiskelijavaihtoon syksyllä. Nainen opiskelee Helsingin yliopistossa länsi- ja eteläslaavilaisia kieliä ja kulttuureita.

Rakkaus Serbiaan syttyi odottamatta musiikin kautta.

- Katsoin vuonna 2010 Euroviisuja, ja näin Serbian sen vuoden edustajan Milan Stankovićin esityksen. Biisissä oli kunnon Balkan-meininkiä, ja sen nimi olikin suomennettuna ”tämä on Balkan”. En ole sen jälkeen ollut entiseni, Elli kertoo.

Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Uusioperheen kasvatteja

Oku ja Elli Luukkaisella on 11 vuoden ikäero, mikä ei heidän mielestään näkynyt mitenkään esimerkiksi Mentävä on -kappaleen tekoprosessissa. Oku on vaikuttunut siitä, kuinka paljon hänen siskonsa on saanut aikaan nuoreen ikäänsä mennessä. Musiikin lisäksi Elli suhtautuu intohimolla myös politiikkaan, ja hän on toiminut esimerkiksi Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtajana ja SDP:ssä eduskunta-avustajana.

- Muistaakseni Ellin ikäisenä mietin iltaisin, onko ok syödä räkää, Oku Luukkainen toteaa ja sisarukset räjähtävät nauruun.

He ovat toisilleen nimenomaan sisarukset, eivätkä sisko- ja velipuoli, vaikka heillä onkin eri isät. Oku vietti lapsuutensa kaksin äitinsä Leilan kanssa, ja myöhemmin perheeseen tulivat äidin uusi puoliso Pentti ja tämän neljä poikaa aiemmasta suhteesta. Yhdessä Leila ja Pentti saivat vielä Ellin. Okulla on tämän lisäksi isän puolelta yksi sisko.

Oku ja Elli kiittelevät äitiään siitä, miten hän on onnistunut kannustamaan lapsiaan omien unelmien toteuttamisessa.

- Olen kotoa saanut sen ajatusmaailman, että kaikki on mahdollista ja kannattaa unelmoida ja tehdä unelmien eteen paljon töitä, Elli sanoo.

Tämä kannustava asenne on näkynyt esimerkiksi siinä, että äiti lähti mukisematta Ellin kanssa matkalle Belgradiin vuosi sen jälkeen, kun Balkan-rakkaus oli syttynyt Euroviisuista.

Elli on ollut iloinen isoveljensä Okun menestyksestä. Miehen Retroperjantai-radio-ohjelma on kasvattanut vankkumattoman fanikunnan, ja nyt mies juontaa myös uudella Ysäri-radiokanavalla. Oku on myös kysytty DJ, jonka keikoilla myös Elli on käynyt bailaamassa. Luukkaisen hittejä on striimattu miljoonia kertoja.

- En ole mitenkään yllättynyt siitä, että Oku on menestynyt. Hän on idearikas ja rohkea ja varmaan ahkerin ihminen, kenet tiedän, Elli kehuu.

Lue myös: Oku Luukkainen uuden Ysäri-kanavan juontajaksi: "Iso unelmien täyttymys"

Lue myös: Oku Luukkaisella sydänystäviä on vain kourallinen: "Heikoimmat ovat tippuneet kyydistä"

Kilpailut

Uusimmat