Kuva: Emmi Moilanen

Anna Puu lähtee intiimille kiertueelle - toivoo yleisön suorastaan vellovan tunteissaan

09.12.2019 15:15 - Iiro Myllymäki

Anna Puu omistaa konserttisalikiertueen särkyneille sydämille.

Anna Puu lähtee intiimille Heartbreak Hotel / Lauluja särkyneille sydämille -nimiselle konserttisalikiertueelle ensi vuoden maaliskuussa. Kolmetoista konserttia sisältävä kiertue starttaa Hyvinkäältä maaliskuun 13. päivä ja päättyy Järvenpäähän huhtikuun alussa. Kiertueella kuullaan artistin omaa tuotantoa intiimeinä, kappaleiden syvimmän ytimen paljastavina sovituksina.

Konserttisalikiertue toteuttaa laulaja-lauluntekijän haavetta omasta klubista, jossa kuulija saa tulla muistelemaan vanhoja haavojaan ja parantaa niitä musiikin voimalla.

- Kaikkien meidän sydän on särkynyt joskus. Tsemppaamme toisiamme sanomalla, että elämä kyllä jatkuu. Mutta mitä jos olisi yksi ilta, kun saisimme vapaasti luvan kanssa velloa siinä omassa tarinassamme? Anna Puu valottaa ideaa kiertueen takaa.

Instagramissa nainen on kirjoittanut, että hän oli alun perin ajatellut, ettei hän keikkailisi tulevana keväänä lainkaan. Idea intiimimmästä ja tunteellisemmasta kiertueesta kuitenkin tuntui siltä, että se pitää toteuttaa.

"Ihanaa päästä ison areenakeikan jälkeen tunnelmoimaan teitä lähelle ja teidän kanssa sekä tuottaa uudenlaisia, fiilistelyversioita omista biiseistä! Ehkäpä lisään settiin joitakin omia lemppari sydänsärkybiisejä, koska ah, rakastan pientä melankoliaa", Anna Puu kirjoittaa Instagramissa

Anna Puu juhli hiljattain esikoisalbuminsa 10-vuotispäiviä ensimmäisellä Hartwall Arena -keikallaan. Voit katsoa alta tulevan konserttisalikiertueen päivämäärät. Kiertueen liput tulevat myyntiin 12. joulukuuta.

13.03.2020 Hyvinkää, Hyvinkää-Sali

14.03.2020 Lahti, Sibeliustalo

15.03.2020 Helsinki, Savoy-Teatteri

20.03.2020 Turku, Logomo

21.03.2020 Porvoo, Taidetehdas

22.03.2020 Kuopio, Musiikkikeskus

25.03.2020 Espoo, Sellosali

26.03.2020 Espoo, Sellosali

28.03.2020 Pori, Promenadikeskus

29.03.2020 Tampere, Tampere-Talo

01.04.2020 Jyväskylä, Paviljonki

02.04.2020 Hämeenlinna, Verkatehdas

03.04.2020 Järvenpää, Järvenpää-Talo

Lue myös: Anna Puu jakoi hauskan kuvan ikuisuuspulmasta - samaistutko?

Lue myös: Anna Puun hittikappaleesta tehtiin vironkielinen versio - laulaja hehkuttaa somessa

Kilpailut

Uusimmat