Kuva: Tero Ahonen

Tehosekoitin tekee paluun: "Pääsemme paahtamaan taas kuin olisimme 18-kesäisiä"

03.10.2019 07:12 - Reija Saarinen

Yhtye nousee keikkalavoille jälleen ensi kesänä.

Tehosekoitin tekee odotetun paluun keikkalavoille ensi kesänä. Muun muassa hiteistään C'mon baby yeah, Kaikki nuoret tyypit, Asfaltti polttaa, Pillitä Elli pillitä, Maailma on sun, Valonkantaja ja Hetken tie on kevyt tunnettu yhtye lopetti toimintansa vuonna 2004.

Kesällä 2009 Tehosekoitin teki muutaman keikan jäähyväiskiertueen, mutta sitä lukuun ottamatta bändiä on turhaan kyselty esiintymislavoille. Tulevana kesänä tilanne kuitenkin muuttuu, sillä Tehosekoitin on lupautunut esiintymään kymmenellä isolla kotimaisella festivaalilla. Tarkemmat päivät ja paikat tiedotetaan myöhemmin festivaalien omien aikataulujen mukaan.

- Meitä on jatkuvasti kosiskeltu keikoille siitä lähtien kun aikoinaan lopetimme. Nyt aikaa on kulunut tarpeeksi ja keikoille palaaminen alkoi tuntua ihan hauskalta ajatukselta. Pääsemme paahtamaan adolesenttiä rokkia niin kuin olisimme taas 18-kesäisiä. Eikä sitä kai loputtomiin olisi voinut venatakaan: nyt vielä jalka nousee saksipotkuun eikä eturauhanen kovin pahasti vaivaa. Puhumattakaan yleisöstä, kitaristi Matti Mikkola summaa.   

- Onhan tää jo nyt vähän niin kuin vanhat koulukaverit olis kokoontuneet. Vanhoja metkuja muistellaan ja uusia punotaan. Eli klassinen rockshow sieltä on tulossa - todennäköisesti aika erilaista settiä kuin festareita kiertävät nykyartistit tarjoavat, jatkaa Otto Grundström

Vuonna 1991 Lahdessa perustettu Tehosekoitin julkaisi uransa aikana kuusi studioalbumia ja nousi yhdeksi suomirockin merkittävimmistä bändeistä. Bändin kitaristista Matti Mikkolasta on tullut Tehosekoitin-aikojen jälkeen yksi Suomen suosituimmista pop-säveltäjistä ja -tuottajista. Omaa musiikkia mies on tehnyt Saimaa-yhtyeen kanssa, jonka tuorein julkaisu on keväällä Pyhimyksen kanssa julkaistu levy. Grundström puolestaan on jatkanut marginaalisemmalla linjalla muun muassa yhtyeissä God Given Ass ja Nykyaika. Hanski Kilkki keikkailee Vicky Rostin kanssa ja on yksi perinteikkään lahtelaisen ravintola Torven nykyisistä omistajista. Tero Sundell on viime vuosina soittanut rumpuja mm. Stigin bändissä. Tällä hetkellä Erja Lyytisen kanssa Euroopassa keikkaileva Juha Kuoppala on vaikuttanut muun muassa Saimaa-yhtyeessä ja Von Hertzen Brothersien riveissä. 

Kilpailut

Uusimmat