Kuva: Mikko Räsänen

Juha Tapio valloittaa Hartwall Arenan - luvassa herkistelyä ja rokin räimettä

01.04.2019 11:26 - Lauri Kujanpää

Konsertti pidetään 7. joulukuuta 2019.

Suosikkiartisti Juha Tapio, 45, valoittaa joulukuussa Hartwall Arenan. Tuoreessa tiedotteessa kerrotaan, että Tapio astuu Arenan lavalle 7. joulukuuta 2019, eli itsenäisyyspäivän jälkeisenä lauantaina.

“Minä nyt vain rakastan yleisölle esiintymistä. Eipä ole urallani montaa hetkeä ollut, että olisin kokenut että nyt riittää tämä ympäri maata reissaaminen. On upeaa saada tehdä lauluja. Ja sitten käydä esittämässä niitä. Niin yksinkertaista se on", Tapio kertoo tiedotteessa.

Tapio on ilmoittanut jäävänsä tauolle vuonna 2020.

“Olen aloittanut nämä hommat vuonna 1998. Siitä lähtien vuoteni ovat rytmittyneet laulunteon, levytysten, ja kiertueella olon taukoamattomana jatkumona. Nyt tuntuu, että on aika vetää henkeä ja miettiä rauhassa, mitä vielä haluaa tältä työltä. Ei niin, että kaikki olisi jo nähty, vaan pikemminkin niin, että miten voisin tehdä tässä pienessä maassa työni tavalla, joka mahdollistaa lavalle nousemisen vielä kolmenkymmenen vuoden päästä.”  

Hartwall Arenalle Tapio lupaa “Isoa Iltaa”, lauluja koko uran varrelta, herkistelyä ja rokin räimettä - ja tietysti pari yllätystä. Mutta mitä yllätykset ovat, sitä Tapio ei vielä paljasta.

"Enpäs kerro. Enkä ihan vielä tiedäkään. Onhan tässä melkein koko vuoden keikkamatkat vielä aikaa miettiä. Eiköhän meidän joukkue sinne yhteistuumin jotain vänkää keksi”, Tapio sanoo.

Liput tulevat myyntiin 4. huhtikuuta klo 9.00. Konsertin järjestää Central Line Entertainment.

Lue myös: Juha Tapio uransa alkuhaasteista: "Olen kiitollinen tänäkin päivänä, etten joutunut vankilaan"

Lue myös: Juha Tapio jättäytyy erätauolle - "Vuonna 2020 en tee yhtään mitään"

Kilpailut

Uusimmat