Kuva: Handout

Legendaarisesta Leevi and the Leavings -kappaleesta tehtiin uusi versio: "On tästä loukkaannuttu"

24.01.2019 07:45 - Reija Saarinen

Pohjois-Karjala-kappaleen dance-versio herättää monenlaisia tuntemuksia.

Leevi and the Leavings -yhtyeen legendaarinen hittikappale Pohjois-Karjala laitettiin täysin uudenlaiseen muotoon. Millennium Project, Martti Saarinen sekä Oku Luukkainen muokkasivat nimittäin biisistä dance-version.

Versio on ainakin siinä mielessä onnistunut, että se on aiheuttanut todella monenlaisia tunteita.

- Pohjois-Karjala on biisi, josta kukaan ei ole aiemmin uskaltanut tehdä dance-versiota. On tästä Millennium Projectin versiostakin ehditty loukkaantumaan oikein porukalla, mutta mielestäni on hienoa, että se herättää vahvoja tunteita. Biisi toimii livekeikoilla äärimmäisen hyvin ja en ihmettelisi jos tällä biisillä rikotaan vihdoin maaginen kultalevyyn oikeuttava kahden miljoonan striimin raja, toteaa Millennium Projectin takaa löytyvä Anssi Honkanen, joka tunnetaan myös Radio Novan juontajana.

Samansuuntaiset ajatukset on myös Retroperjantaista tutulla Luukkaisella, jonka mukaan tässä biisissä on ainesta todelliseksi tanssilattialekaksi.

- Jengi on ottanut tämän todella hyvin vastaan. Olen otettu, että pääsin tähän mukaan. Kiitos Anssi! Pohjois-Karjala on luonnollisesti itselle rakasta seutua. Mahtavaa olla tarjoilemassa siihen suuntaan tälläistä tanssilattialekaa, Luukkainen hehkuttaa. 

- Odotan innolla, että pääsee vetämään tämän Idässä livenä. Tämä tapahtuu Joensuussa 30. huhtikuuta. Sekin on hieno juttu, että mukana on Martti Saarinen. Miehen kanssa tutustuttiin joitain vuosia sitten. Martin kanssa on otettu bisse tai kaksi. Eli pidetty hauskaa mutta myös puhuttu vähän syvällisempiä musasta ja elämästä. Hieno tyyppi! Eipä olisi uskonut silloin, että joku päivä ollaan samalla träkillä, Luukkainen päättää.

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta.

Lue myös: Ysärihitit laitettiin järjestykseen suomalaisten toimesta - menikö voitto oikeaan osoitteeseen?

Lue myös: Suosikkijuontaja yllätettiin lähetyksessä arvostetulla palkinnolla - "Nyt pitää nauttia"

Kilpailut

Uusimmat