Kuva: Lauri Kujanpää

Michael Monroe kärsi kovista selkäkivuista: "Pelkäsin, että ura oli siinä"

10.10.2018 17:00 - Lauri Kujanpää

Rocktähti ei juo ollenkaan alkoholia ja pitää muutenkin hyvää huolta kunnostaan.

Rock-musiikin legenda Michael Monroe, 56, starttaa Suomessa neljä keikkaa käsittävän konserttisalikiertueen lokakuun lopussa. Turkuun, Tampereelle, Lahteen ja Helsinkiin pysähtyvä kiertue pitää Monroen mukaan sisällään jotain ennennäkemätönta.

- Konsertit tulevat pitämään sisällään yllätysmomentin. En paljasta sitä vielä, mutta katsojat tulevat takuulla hämmentymään - sitä juttua me ei olla koskaan ennen tehty! Monroe iloitsee Voice.Fi:n haastattelussa. 

Monroe on kiertänyt vuosikymmeniä maailman rock-lavoja. Nyt alkava konserttisalikiertue poikkeaa Monroen mukaan tavallisesta rock-klubista niin, että siellä ollaan hieman kiltimmin.

- Ilmapiiri on konserttisaleissa hieman hienostuneempi. Ihmiset istuvat tuolilla ja nauttivat eri tavalla. Onneksi meillä on niin hyvää musiikkia, että sen mukana voi riehua tai sitten vain istua ja kuunnella. Kyllä siinä lopussa yleisö monesti nousee jo hieman seisomaankin. On hienoa  nähdä, että saleihin tulee useammin vanhempaa yleisöä - niitä alkuperäisiä Hanoi-faneja. 

Vuosikausien kiertäminen vaatii jo kovaa fyysistä kuntoa. Monroe kertookin elävänsä terveellisesti ja kuntoilemalla säännöllisesti. 

- En juo ollenkaan alkoholia ja elän terveellisesti. Voimistelen säännöllisesti ja lavaesiintyminen itsessään on jo kovaa treeniä! Pitää olla jatkuvasti kondiksessa, että voi riehua keikalla niin kuin minä. Ei kukaan halua nähdä lavalla ketään köntystä naama punasena puhkumassa. Treenaan paljon kotona ja varsinkin kiertueiden välissä, sillä silloin ei pääse hikoilemaan keikalle.

Michael myös muistuttaa tärkeästä lihasryhmästä, jonka moni kuntoilija unohtaa. 

- Syvä vatsalihasten kunto on erittäin tärkeä. Mulla oli kovia selkäkipuja ja pelkäsin, että ura oli siinä. Kävin sitten muutamalla fysioterapeutilla ja ne neuvoivat mua tekemään liikkeitä syville vatsalihaksille - se autto mua!

Monroen tie nykypäivään on ollut pitkä ja kivinen. Rakkaus musiikkiin alkoi jo varhain lapsena ja legendaarisen Hanoi Rocksinkin ensiaskeleet käytiin kodittomina Tukholmassa. Michael kertookin musiikin olleen hänen kantava voimansa

- Musiikki on niin kova intohimo, että se on pitänyt mut pinnalla. Vaikka on oltu kodittomana ja rahattomana, usko musiikkiin ja ilo rock-bändistä on aina pitänyt mut silti onnellisena. Tätä ei olla koskaan tehty esimerkiksi rahan takia vaan puhtaasta rakkaudesta.

Lue myös: Michael Monroe esittelee aurinkoisen äitinsä tuoreessa kuvassa: "Kaunis äiti"

Lue myös: Michael Monroe esittelee aurinkoisen äitinsä tuoreessa kuvassa: "Kaunis äiti"

Kilpailut

Uusimmat