Kuva: Eurovision.tv

Kauniita naisia, vanhoja miehiä ja euroviisukliseitä - Serbian viisuesityksessä jokaiselle jotakin

23.04.2018 16:45 - Iiro Myllymäki

Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.

Serbia tuo kansanmusiikkivaikutteita tämän vuoden Euroviisuihin. Maata edustaa yhtye Sanja Ilić & Balkanika kappaleella Nova Deca, eli ”Uudet lapset”. Mitään lapsia yhtyeen jäsenet eivät ole, sillä kosketinsoittaja ja yhtyeen perustaja Sanja Ilić on 67-vuotias ja huilisti Ljubomir Dimitrijević 66-vuotias.

Yhtye on perustettu vuonna 1998, ja sen tavoitteena on yhdistää perinteisiä balkanilaisia soittimia nykyaikaiseen pop-rock-soundiin. Yhtye on vienyt balkanilaisen musiikin sanomaa kaikkialle maailmaan esiintymällä lukuisissa eri maissa.

Serbia on saavuttanut toistaiseksi ainoan euroviisuvoittonsa vuonna 2007 Helsingin Euroviisuissa. Sittemmin sijoitukset ovat vaihdelleet runsaasti ja viime vuonna Serbia karsiutui täpärästi finaalista. Tänä vuonna Serbia esiintyy toisessa semifinaalissa, jonka on yleisesti arvioitu olevan ensimmäistä semifinaalia heikompi tasoltaan. Toisessa semifinaalissa on myös yksi maa vähemmän kuin ensimmäisessä, joten jatkoonpääsy on senkin vuoksi toisessa semifinaalissa helpompaa.

Arvio:

Tämä esitys on kyllä niin #vaineuroviisujutut. Se on sitä niin paljon, että naurattaa. Tätä ei todellakaan kannata näyttää sille Euroviisuja vihaavalle ystävällesi. Hän todennäköisesti alkaisi vihaamaan Euroviisuja vielä enemmän.

Esityksessä yhdistyy monia euroviisukliseitä, etenkin Balkan-maiden harjoittamia sellaisia. On huilua, on isoja rumpuja, on kauniita naisia mekoissa laulamassa ja elehtimässä synkronoiduilla käsiliikkeillä. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään majesteettinen Balkan-balladi, vaan mukaan tuleva diskokomppi tekee kappaleesta melkoisen sekametelisopan. Brunetin naisen puhjetessa vaikeroivaan lauluun jumputuksen soidessa taustalla ainakin oma pokkani petti. Tämähän on niin huono, että tämä alkaa olla jo hyvä!

Kappaleen ja esityksen voisi siirtää muuttumattomana vaikka Suomen vuonna 2007 järjestämiin Euroviisuihin ja se olisi siellä aivan kotonaan. Jopa Serbian karsinnassa käytetty lava muistuttaa Helsingin viisulavaa. Ja tämä ei ole kehu, jolla viittaisin esityksen ajattomaan hienouteen. Pikemminkin esitys on vain ummehtunut tuulahdus menneiltä vuosilta, jolloin tämä kaikki on tehty paljon paremmin.

Lue aiemmin julkaistut euroviisuesittelyt tästä linkistä.

Lue myös: Saara Aallon haukutussa viisuesityksessä pistettiin kaikki uusiksi - "Olo on luottavainen"

Lähteet: Eurovision.tv, Wikipedia, Wikipedia

Kilpailut

Uusimmat