Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Ellinoora paljastaa jättihittinsä yllättävät taustat - "Olin varma, että tämä on ihan paska biisi"

13.03.2018 14:45 - Iiro Myllymäki

Ellinoora ei luottanut Leijonakuningas-kappaleeseen sen äänitysvaiheessa.

Ellinooran, 24, Villi lapsi -debyyttilevyltä on julkaistu monta hitiksi noussutta sinkkua. Vasta levyn neljäs single Leijonakuningas räjäytti kunnolla potin. Ellinoora kertoo biisin taustoista muusikko Leo Stillmanin luotsaamassa Biisintekijän päiväkirja -podcastissa.

Kappale julkaistiin helmikuussa 2016, ja tähän päivään mennessä se on saanut Spotifyssa huimat yli yhdeksän miljoonaa kuuntelukertaa. Kappaleen levytysvaiheessa Ellinooralta kuitenkin meinasi loppua usko biisiin.

- Kun äänitimme sitä, olin ihan varma, että tämä on ihan paska biisi eikä kukaan tule tajuamaan tätä. En miettinyt biisin kirjoitusvaiheessa tällaista, vaan meillä oli tosi hauskaa tehdä sitä, Ellinoora muistelee.

Epäilykset olivat turhia. Nyt nainen näkee keikoillaan, miten eri-ikäiset ja eri elämäntilanteissa olevat ihmiset ovat ottaneet kappaleen omakseen ja tajuavat sen kukin omista lähtökohdistaan käsin.

- Leijonakuningas kertoo unelmista ja siitä, että vaikka maailma on välillä aika ikävä paikka ja ihmiset eivät aina toimi sinua kohtaan oikein, kyynisyydelle ei saa antaa sijaa, Ellinoora luonnehtii.

"Ihmiset ovat hulluja rakkauden edessä"

Ellinoora muistelee podcastissa myös kolmannen sinkkunsa Carrien taustoja. Tällä kappaleella Ellinoora alkoi ensimmäisen kerran saada merkittävää radiosoittoa. Ketään tuskin yllättää, että kappaleen Carrie-nimellä viitataan Sinkkuelämää-sarjan Carrie Bradshaw -hahmoon. Ellinoora sai idean kappaleeseen erään bileillan jälkeen kotiin saavuttuaan.

- Laitoin Sinkkuelämää pyörimään ja aloin miettiä, mitä olin sinä iltana nähnyt ja mitä olin jutellut kavereideni kanssa. Mietin, että ihmiset ovat hulluja ja epätoivoisia rakkauden edessä ja mietin, mitä kaikkea scheissea sen eteen tehdään. Mietin, että Carrie on ollut monelle naiselle tiedostetusti tai tiedostamatta ikoni. Hän on tosi teräväkielinen ja kirjoittaa tosi suoraan seksistä, elämästä ja ihmissuhteista, mutta hänkin on omassa rakkauselämässään tosi epärationaalinen. Minulle tuli olo, että mä en ainakaan halua olla tuollainen, Ellinoora kertoo.

Tästä olosta kumpusi kappaleen kertosäkeen ”Mä en tahdo olla enää Carrie” -säe. Nainen muistaa, että Carrien kirjoitusprosessi poikkesi naisen aiemmista biisinkirjoitussessioista.

- Se oli ensimmäinen kerta, kun en ottanut asioita kauhean vakavasti, Ellinoora sanoo.

Biisi nousi nopeasti radioiden soittolistoille ja on tähän mennessä kerännyt Spotifyssa yli 5,5 miljoonaa striimausta.

- Se tuntuu tällä hetkellä itselleni kaukaisimmalta biisiltä, vaikka sillä oli todella iso merkitys kaikkeen.

Biisintekijän päiväkirjassa Ellinoora kertoo lisäksi muun muassa, mikä keikka oli käänteentekevä hänen omassa suhtautumisessaan musiikkiin ja miten hän tällä hetkellä suhtautuu debyyttialbumiinsa. Kuuntele koko haastattelu tästä linkistä.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.

Lue myös: Ellinoora menetti yöunet uuden kappaleen takia: "Tämä voi olla ihan hirveä tai tosi hyvä juttu"

Lue myös: Miten rakastetut kappaleet syntyvät? Uutuusohjelma paljastaa tarinoita biisien takaa

Kilpailut

Uusimmat