Kuva: Fotolia

Eläköön SuomiRock! -gaalassa juhlitaan kotimaisen rockin parhaita

10.10.2017 09:07 - Reija Saarinen

Gaala järjestetään 9. marraskuuta.

Suomalaista rockia juhlistetaan sankoin joukoin marraskuussa, kun Helsingin Tavastia-klubilla järjestetään ensimmäistä kertaa Eläköön SuomiRock! -gaala. Gaalassa palkitaan suomalaisen rock-musiikin osaajia ja legendoja lukuisissa eri kategorioissa.

9. marraskuuta järjestettävässä gaalassa lavalle nousee näyttävä kattaus suomalaisia rock-artisteja. Esiintyjinä ovat muun muassa Pate Mustajärvi, Pantse Syrjä, Anssi Kela, Maija Vilkkumaa, Olli Herman, Arto Tuunela ja Leo. Heitä säestää Antti ”Letku” Lehtisen Eläköön SuomiRock! -orkesteri.

Sarjakuvataiteilija Juho Juntusen suunnittelemalla palkintopokaalilla palkitaan muun muassa vuoden artisti ja vuoden SuomiRock-teko. Yleisökin pääsee kertomaan mielipiteensä, sillä himoittu Vuoden SuomiRock -kappaleen palkinto ratkaistaan Iltalehden sivuilla käytävällä yleisöäänestyksellä. Gaala huipentuu Juhani Merimaan jakamaan SuomiRockin elämäntyö -palkintoon.

Eläköön SuomiRock! -tapahtuman ympärille tullaan perustamaan myös rahasto, joka keskittyy tukemaan henkilöitä ja tahoja, jotka omalla toiminnallaan edistävät SuomiRock-kulttuuria. Ensimmäisen SuomiRock -stipendin saaja julkistetaan gaalassa.

- SuomiRock on musiikkilaji, josta on syytä olla ylpeä. Se on omaleimaista ja vahvaa kulttuuria, jonka merkitys kansalliselle identiteetillemme on suurempi kuin monet hahmottavat. Jos musiikkityyli määrittää parhaimmillaan kansakunnan tilaa, uudistaa kieltä ja lisäksi tuottaa kuuntelun kautta mielihyvää, se on ansainnut ainakin yhden gaalan, kommentoi tapahtuman syntymistä radiokanava SuomiRockin päällikkö Jani Rajalin.

Eläköön SuomiRock!

9.marraskuuta klo 20.30

Tavastia, Urho Kekkosenkatu 4-6

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset tästä

Kilpailut

Uusimmat