Kuva: Senja Rapila

Mikko Kuustosen paljastus suositusta rakkauslaulustaan: Ei oikeasti kerro ihmissuhteesta!

04.05.2017 14:00 - Anna Hopi

Kuustosen ikivihreään Aurora-kappaleeseen löytyy monta tulkintatapaa.

Mikko Kuustosen Aurora-kappale on monen fanin silmissä rakkauslaulu. Sitä se ei kuitenkaan ole muusikolle itselleen.

- Tämä on kappale, josta olen saanut ehkä eniten palautetta. Usein ne ovat olleet dramaattisia - biisiä on laulettu hautajaisissa ja häissä. Siihen on haettu eri kulmat. Itselleni se ei ole yhtään ihmissuhdekappale, Kuustonen sanoo.

- Kirjoitin sitä aikoinaan niissä tunnelmissa, miltä tuntuu jättää jäähyväiset sellaiselle nuoruudelle, jossa oli selkeitä maailmankuvia ja yksinkertaisia totuuksia ja dogmeja. Sitten joudutkin kohtaamaan monimutkaisempi maailma, jossa haluaisi olla jalat maassa. Se, että siinä on joku rinnalla, helpottaa olemista. Se on henkilökohtainen, aika itsekäskin biisi.

Kappaleesta kuultiin taannoin uusi versio The Voice of Finland -ohjelmassa raavaan miehen, A-J Keskisen esittämänä. Kuustonen seurasi itsekin kyseistä jaksoa televisiosta ja piti näkemästään.

- Näin tuon vedon, ja se oli todella hieno. Siinä oli luotettu lauluun, kyseinen artisti iski persoonansa peliin, mutta ei kikkaillut. Yhdistelmä kantoi kauniisti ja hyvin. Klassikkobiiseihin kyllästytään välillä, mutta kun aikaa kuluu, niin niihin löytyy uusia merkityksiä.

Lue myös: Mikko Kuustonen epävarmuudesta tauon aikana: "Mietin, löydänkö enää paikkaani"

Kilpailut

Uusimmat