Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Anna Puu uudesta kappaleestaan: "Kyllä tässä pieni Madonna haiskahtaa"

10.03.2017 13:00 - Reija Saarinen

Uusi biisi kantaa nimeä Tarviin vielä yhden yön aikaa.

Anna Puu, 35, julkaisi eilen uuden kappaleen. Letkeä biisi kantaa nimeä Tarviin vielä yhden yön aikaa ja siinä on monen kuulijan korvissa hiukan Madonnamainen kaiku. Samaan päätelmään päätyi artisti itsekin.

- Kyllä me myös tähän päädyttiin, kun valmista kappaletta kuunneltiin. Kyllähän tässä tällainen pieni Madonna haiskahtaa, mutta sehän on vain hyvä asia.

Annan mukaan hänen kappaleistaan voi helpostikin päätellä sen, millaista musiikkia hän itse kulloinkin fiilistelee.

- Ensimmäisen levyn aikaan kuuntelin hirveästi sellaista singer-songwriter-musiikkia ja se kyllä kuuluu omalla levyllä. Sitten esimerkiksi edellisellä levyllä kuuluu sellainen Springsteenmäinen ja mahtipontinen sointi. Sitä vaan tuppaa tekemään sellaista, mistä itse on tykännyt, Anna kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Kappaleiden kirjoittaminen on Annalle puuhaa, joka tapahtuu tavallaan fiilispohjalta. Kaikki voi saada alkunsa jostain hetkellisestä tunteesta.

- Siellä on aina pohjalla sellainen oma fiilis ja se tarina alkaa sitten muodostumaan siihen päälle. Ne on todella hetkellisiä juttuja. On joku tunnetila, jota rupean värittämään, kuten ylidramatisoimaan ja kertomaan tarinamuodossa. Mutta se pohja, se on aina todella omakohtainen.

Vaikka Annan kynästä monikin hitti on saanut alkunsa, on hänellä haave, kehittyä kirjoittajan vielä uudelle tasolle.

- Haluan kehittyä kirjoittajan siten, että osaisin kirjoittaa sellaisen tekstin, joka hienosti osaa kuvata jotain tilannetta ulkopuolisen silmin, kuulostamatta kuitenkaan liian ulkokohtaiselta. Sitä mä harjoittelen vielä.

Suurimmat innoittajat ja ihailun kohteet löytyvätkin tällä saralla niistä vanhemmista miehistä, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

- Aika paljon ihailen vanhoja äijiä, mutta ei se mitään. Eihän tarinan kirjoittaminen ole ajasta kiinni. Esimerkiksi Bruce Springsteen on huikea, samoin kuin Paul Simon. Myös Hector on aina osannut kirjoittaa todella mahtavia tekstejä.

- Se mitä heissä ihailen, on se vaivattomuus. He saavat sen kirjoittamisen kuulostamaan niin vaivattomalta. Se puree minuun.

Annan uuden kappaleen voit kuunnella alta.

 Lue myös: Anna Puu yh-äidin elämästä Me Naiset -lehdessä: "Parisuhde ei koskaan menisi lapseni edelle"

Kilpailut

Uusimmat