Vuonna 1989 levytetty Leningrad-kappale on yhä vaikuttava teos

12.10.2016 11:15 - Mikko Räsänen

Biisiaarteet-juttusarjassa toimituspäällikkö Mikko Räsänen esittelee huonosti tunnettuja huippukappaleita vuosien takaa.

Billy Joel on poikkeuksellinen artisti. Uransa ensimmäisten 22 vuoden aikana hän julkaisi peräti 12 albumia, joita on sittemmin myyty 150 miljoonaa kappaletta. Vuoden 1993 jälkeen hän lopetti albumien julkaisun kokonaan ja on keskittynyt pelkkään live-esiintymiseen. Ehkä yli 20 vuoden julkaisutauko on syynä siihen, miksi nykyään yhä useammin törmään ihmisiin, jotka eivät tunne Joelin tuotantoa tai korkeintaan muistavat suurimman hitin Piano Man.

Billy Joelin 12:lle albumille mahtuu kuitenkin valtava määrä muitakin hittejä. Ja kuten kaikilla suurilla artisteilla, myös näiden hittien takana on loistavia kappaleita, jotka olisivat ansainneet nousta hiteiksi. Nostan tuollaisiin parrasvaloihin nyt Leningradin.

Billy Joel on biiseissään loistava tarinankertoja varsinkin, kun tarinat pohjautuvat yleensä hänen omaan elämäänsä. Leningrad ei ole poikkeus, vaan kappale kertoo tositapahtumiin pohjautuen Joelin ja venäläisen Viktorin elämäntarinat. Joel oli tutustunut Viktoriin 1987, jolloin hän kävi kiertueellä Neuvostoliitossa. Ystävyys inspiroi häntä kirjoittamaan tämän kappaleen vuonna 1989 ilmestyneelle Storm Front -albumille.

Kappaleessa Joelin ja Viktorin tarinat kulkevat rinnakkain. Joel kasvaa USA:ssa kylmän sodan varjossa, jossa pelätään kommunismin leviämistä ja Kuuban ohjuskriisiä, ja hän joutuu katsomaan, miten hänen ystävänsä joutuvat Vietnamin sotaan. Viktor taas menetti isänsä toisessa maailmansodassa. Orpo poika värväytyi itsekin armeijaan ja oppi juomaan vodkansa raakana, kunnes hän sotilasuransa jälkeen päätyy klovniksi sirkukseen. Lopulta muusikko-Joelin ja klovni-Viktorin tiet kohtaavat. Viktor paljastuu Billy Joel -faniksi ja laulajan sydän sulaa, kun klovni saa hänen Alexa-tyttärensä nauramaan. Kun tuo tapahtuu vuonna 1987 Kylmän sodan aikana, oli syntyneessä ystävyydessä sellaista USA:n ja Neuvostoliiton välisten siltojen rakentamisen symboliikkaa, että aiheesta syntyi upea kappale, jonka sanoihin Joel puristi kaiken tuon:

"Viktor was born in the spring of '44
And never saw his father anymore
A child of sacrifice, a child of war
Another son who never had a father after Leningrad

Went off to school and learned to serve the state
Followed the rules and drank his vodka straight
The only way to live was drown the hate
A Russian life was very sad
And such was life in Leningrad

I was born in '49
A cold war kid in McCarthy time
Stop 'em all at the 38th Parallel
Blast those yellow reds to hell
And cold war kids were hard to kill
Under their desks in an air raid drill
Haven't they heard we won the war
What do they keep on fighting for?

Viktor was sent to some Red Army town
Served out his time, became a circus clown
The greatest happiness he'd ever found
Was making Russian children glad
And children lived in Leningrad

But children lived in Levittown
And hid in the shelters underground
Until the Soviets turned their ships around
And tore the Cuban missiles down
And in that bright October sun
We knew our childhood days were done
And I watched my friends go off to war
What do they keep on fighting for?

And so my child and I came to this place
To meet him eye to eye and face to face
He made my daughter laugh, then we embraced
We never knew what friends we had
Until we came to Leningrad"

Kappaleen musiikkivideolla käytettiin vuoden 1987 kiertueella kuvattua materiaalia, jossa nähdään Viktor ja Joel yhdessä. Katso video alta.

Lue myös: Queen-yhtyeen salatut biisiaarteet - kuuntele 10 kappaletta, joita suuri yleisö ei tunne

Kilpailut

Uusimmat