Kuva: AOP

Backstreet Boys paljastaa noloimmat tanssiliikkeensä 90-luvulta - "En voi sietää sitä"

18.09.2016 19:15 - Iiro Myllymäki

Miesten häpeämät liikkeet löytyvät legendaariselta I Want It That Way -videolta.

Legendaarinen poikabändi Backstreet Boys muistetaan paitsi tarttuvista hiteistään myös musiikkivideoistaan, joista monessa tanssikoreografiat olivat suuressa roolissa. Self-sivuston haastattelussa viisikon kolme jäsentä Nick Carter, A.J. McLean ja Kevin Richardson paljastavat, mitkä tanssiliikkeet he pyyhkisivät historiastaan pois, jos vain voisivat.

Miehet kertovat, että heidän noloimmat tanssiliikkeensä nähdään vuoden 1999 suurhitin I Want It That Way -videolla. Videolla miehet tanssivat kokovalkoisissa asuissaan lentokentän terminaalissa. Miehet häpeilevät liikesarjaa, jossa he ensin liikkuvat eteenpäin heilutellen käsiään, sitten heilauttavat kätensä edessään ristiin ja vetävät kätensä takaisin kohti kroppaansa. Liikkeet näet musiikkivideon kohdasta 1.33 alkaen:

Miehet kertovat, että alun perin videolla ei ollut tarkoitus olla lainkaan koreografioitua tanssimista. Kuvausten viimeisenä päivänä videon tekijät sanoivat haluavansa kuvata myös tanssimista. Bändin jäsenet kehittivät kuvauspaikalla muutamia liikkeitä, ja näitä liikkeitä päädyttiin käyttämään lopullisella videolla.

- Me vain kehittelimme jotain viime hetkellä, enkä voi sietää sitä, Richardson kertoo.

- Se tulee ihan tyhjästä! Carter lisää.

Miehet kertoivat myös lempikoreografioistaan.

- Tietenkin Backstreet’s Back oli hieno. Ne liikkeet ovat tuttuja kaikille Backstreet-faneille ja niille, jotka tuon ajan muistavat. Mutta Larger Than Life on ehkä henkilökohtainen lempparini, McLean sanoo.

Lue myös: Backstreet Boysin Nick Carter on edelleen kuumis – vuodet eivät ole pahentaneet miestä

Lähde: Self

Kilpailut

Uusimmat