Kuva: Shutterstock

Retrot kampausideat, jotka ovat täydellisiä arkeen - onnistuvat käden käänteessä

26.12.2023 12:15 - Reija Saarinen

Arkinen kampaus ei useimmiten vaadi suuria ponnisteluja.

Arkiaamu ja kiireinen lähtö. Hiuksen poninhännälle ja menoksi. Tämä lienee skenaarioista yleisin, mutta on hyvä muistaa, että nopeita ja helppoja kampauksia on myös muita.

Nykyään erilaiset retrokampaukset ovat suuressa suosiossa. Etenkin 2000-luvun alusta tutut pikkuletit ja pään ylle nostetut nutturat ovat erittäin trendikkäitä.

Parasta on, että näidenkin kampausten tekeminen onnistuu käden käänteessä, eikä siis vaadi tuhottomasti aikaa tai pitkää pinnaa.

Jos kaipaat inspiraatiota kampauksia varten, voit katsastaa muutaman esimerkin alta. 

Pienet hiusklipsit ovat täällä taas. Niiden avulla jokainen voi loihtia itselleen helppoja kampauksia. Yksi nopeimmista on kampaus, jossa klipsit kiinnitetään hiusten sivuosiin niin, että kasvot pääsevät oikeuksiinsa. 

Pienet nutturat ovat tuttu näky nollarilta. Niiden avulla saa helposti loihdittua hiuksiin erilaisia kampausvariaatioita. Niitä voi väkertää päähän kaksi tai useamman, ihan miten itse haluaa. 

Pikkuletit ovat nopeita tehdä. Siitä huolimatta ne antavat heti uutta ilmettä. 2000-luvun alussa pienet letit tehtiin kehystämään kasvoja ja sama look toimii myös vuonna 2022.

Rento kampaus syntyy puoliksi ylösnostetuista hiuksista. Pienet saparot tai nutturat päänpäälle ja loput hiukse auki. Helppoa ja näyttävää.

Lue myös: "Mustekalaleikkaus" on uusin hiustrendi - onko räväkkä malli sinusta hitti vai huti?

Lue myös: Unohda perinteinen poninhäntä - katso, miten hiukset kiinnitetään nyt

Lue myös: "Pullonkaulaotsis" on uusin hiustrendi - sopii monille, eikä vaadi juurikaan ylläpitoa

Lähde: Glamour

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran 4.1.2022.

Kilpailut

Uusimmat