Kuva: AOP

Katie Holmesin punaisen maton look herättää hilpeyttä netissä - "Onko tämä vuodelta 2002?"

12.12.2022 15:15 - Iiro Myllymäki

Katie Holmesin asu tuo vahvasti mieleen 2000-luvun alun, eikä monen mielestä lainkaan hyvässä mielessä.

Näyttelijä Katie Holmes, 43, osallistui iHeart Radion järjestämään Jingle Ball -tapahtumaan asussa, joka on herättänyt paljon reaktioita netissä. Nainen oli sonnustautunut hyvinkin rentoon lookiin, jonka muodostivat sininen toppi ja löysät farkut. Kokonaisuuteen kuuluivat vielä mustat lenkkarit.

(kuva: AOP)

Holmesin muotivalintaa on kommentoitu paljon netissä. Monen mielestä asukokonaisuus muistuttaa 2000-luvun alun muodista – eikä todellakaan hyvällä tavalla. Esimerkiksi BuzzFeed-sivusto kirjoittaa, että asu on ”niin huono, että se on jo camp-henkinen”. High Snobiety -sivu puolestaan kuvailee, että asu ”tihkuu nollarimuodin villiä energiaa”.

Kommentointi on ollut kiivasta myös esimerkiksi Twitterissä. Eräs käyttäjä jakoi kuvan Holmesista punaisella matolla, ja twiitti on mennyt viraaliksi.

”Onko tämä vuodelta 2022 vai 2002?” kuuluu yksi kommentti.

”Ehkä hän ajatteli, että kyseessä on vain Zoom-puhelu”, irvailee eräs.

”Mitä ihmettä tämä oikein on? Luulin katsovani kuvaa 2000-luvun alusta”, on myös kommentoitu.

Jos upotus ei näy, näet päivityksen täältä.

Lue myös: Haluaisiko Katie Holmes palata hittisarjan näyttelijäksi? Tähdellä selkeä mielipide

Lue myös: Rita Ora poseerasi paljastavassa asussa punaisella matolla, some hämmentyi - "En ollut tunnistaa sinua"

Lähteet: BuzzFeed, High Snobiety

Kilpailut

Uusimmat