Riikka näki unen, joka muutti hänen elämänsä suunnan - nyt hän luo uraa vaatesuunnittelijana

05.03.2020 19:15 - Reija Saarinen

"Pitsissä on jotain todella kiehtovaa"

Ranskassa käyty kurssi kesti kuukauden. Kun se loppui, päätti Ikäheimo, ettei aio palata vielä Suomeen. Hän tajusi, että Pariisilla on hänelle vielä jotain annettavaa.

- Se kuukausi oli aika pettymys, sillä en oppinut tekemään niitä vaatteita. Ajattelin kuitenkin jäädä vielä Pariisiin. Minulla oli pari viikkoa aikaa etsiä töitä. Tulostin joka päivä 50 CV:tä ja kiertelin ovelta ovelle.

(kuva: Emmi Moilanen)

Lopulta sinnikkyys palkittiin ja Ikäheimo sai töitä paikallisesta koruliikkeestä. Siellä työskennellessään hän löysin myös pitsikankaan, joka teki hänestä tunnetun Suomessa. Parhaiten Ikäheimo nimittäin edelleenkin tunnetaan elegantin seksikkäistä pitsipuvuistaan. Pelkästään niihin hän ei kuitenkaan halua jäädä.

- Pitsissä on aina ollut jotain todella kiehtovaa. Siitä voi saada aikaan jotain herkkää, mutta myös todella seksikästä. Siitä huolimatta pitsi ei ole se ainoa asia, josta haluan olla tunnettu, Ikäheimo painottaa.

"Ura nousuun"

Vaikka Ranska ei antanut kaikkea sitä, mitä Ikäheimo toivoi, oli siellä myös merkittäviä kohtaamisia. Noin viisi vuotta myöhemmin hän sai puhelinsoiton eräältä Ranskassa tapaamaltaan elokuvatuottajalta, joka pyysi häntä Los Angelesiin. 

Matkalle mukaan Ikäheimo pyysi ystävänsä. Koska rapakon takana mahdollisuuksia riittää, päättivät he ottaa matkasta kaiken irti.

Reissun aikana Ikäheimo pääsi muun muassa tapaamaan suuren lapsuudenidolinsa, Britney Spearsin. Ja tähänkin tilanteeseen hänet johdatti itsevarmuus. 

- Yksi päivä istuin bussissa ja minulle tule todella selkeästi sellainen olo, että tulen suunnittelemaan Britneylle puvun. Laitoin managereille ja Britneyn sometiimille viestiä ja sanoin, että olen suunnitellut Britneylle puvun.

Todellisuudessa pukua ei vielä ollut. 

- Olin valmistautunut hirveään vääntöön asian suhteen, mutta sitten he ilmoittivatkin, että Britney on nähnyt sometilini, joten tervetuloa tapaamiseen, Ikäheimo kertoo tapahtumia.

Spears ei ole ainoa suuren maailman julkkis, joka on nähty Ikäheimon vaatteissa. Omalla sometilillään niitä on esitellyt myös Bebe Rexha.

- Beben kohdalla kiitos menee suurelta osin Cosmopolitanin stylistille, jonka kanssa olin jo aiemmin tehnyt yhteistyötä. Hän laittoi viestiä, että saisiko Bebelle jotain pukuja. Ihanaa oli se, että Bebe oli halunnut puvun itselleen ja julkaisi myös kuvia siitä omalla Instagram-tilillään.

Vaikka maailmantähtien pukeminen on tietenkin huikea saavutus, ovat lähitulevaisuuden toiveet muualla. Seuraavaksi Ikäheimo haluaa pukea tavallaisia suomalaisia naisia. 

- Tapasin Pariisissa stylisti Rachel Zoen. Hän sanoi, että pitäisi aina muistaa se, että jos olet huoneen kaunein, siinä ei koskaan ole mitään väärää. Hänen mukaansa, jos ihmiset kääntyvät katsomaan sinua, kun tulet huoneeseen, niin olet tehnyt jotain oikein.

- Se on sellainen ajatus, joka ikävä kyllä liian usein puuttuu. Ja juuri sitä ajatusmaailmaa haluan muuttaa. Minusta kaikilla on oikeus näkyä, Ikäheimo toteaa ja väläyttää kauniin hymyn.

Lue myös: Tähdet rakastuivat seksikkääseen trendiin - katso kuvat piukoista nahkahaalareista

Lue myös: Jennifer Lopez kopioi ikonisen mekkotyylinsä myös arkivaatteisiin - katso kuvat! 

Kilpailut

Uusimmat