Kuva: Emmi Moilanen

'Näyttää hyvältä myös kuivilla huulilla' - löysimme huulipunatestistä uuden luottotuotteen

27.11.2019 17:15 - Henna Koste

Testasimme huulipunia eri hintaryhmistä.

Huulipuna kuuluu monen arkipäivän luottotuotteisiin. Etenkin juhlissa punalta vaaditaan pitävyyttä, sillä luonnollisesti haluamme näyttää hyvältä, mutta aikaa meikin korjailuun ei ole. Testasimme seitsemän huulipunaa eri hintaryhmistä. Kaikki eivät vastanneet odotuksiimme, mutta löysimme myös mainioita vaihtoehtoja meikkipussin luottopuniksi. 

Oriflame The ONE Colour Stylist Ultimate Lustrous -huulipuna 13 e


Lupauksena peittävä, voidemainen, kosteuttava, ravitseva ja pitkäkestoinen huulipuna, jota on helppo levittää.
Huulipuna tuntui lupauksensa mukaan voidemaiselta ja kosteuttavalta. Voidemaisuutensa ja testaamani tumman sävyn ansiosta koin kuitenkin, että tuote oli vaikea saada levittymään siististi ja huulten rajojen yli leviämättä. Vaatii huultenrajauskynän, vaikka kynänkin avulla koin levittämisen vaikeaksi.
Huulipuna ei kestänyt myöskään syömistä ja juomista, vaan tahrasi kahvikupin reunat. Tuote kului huulilta epätasaisesti, uurteisiin kerääntyen – piti lisätä runsaasti päivän mittaan, eikä lopputulos näyttänyt enää siistiltä.
Plussaa annan upeasta tummanruskean sävystä, mutta huonon pysyvyytensä takia tämä puna jäi pettymykseksi.


Arvosana: 6

(kuva: Valmistaja)

ORIGINS Blooming Bold Lipstick -huulipuna 20 e


Huulipuna lupaa pitkäkestoisen kosteuttavan lopputuloksen lukuisissa herkullisissa sävyissä. Ja pakko todeta, että sävyt todellakin ovat ihania ja erittäin herkullisia.
Ikävä kyllä pitkäkestoisuudessa tuote sen sijaan ei yllä odotetulle tasolle.
Huulipuna levittyy huulille kauniisti ja lopputulos jää kosteutetun näköiseksi. Ikävä kyllä aamun ensimmäisen kahvikupin jälkeen suuri osa punasta jää kupin reunoille. Tämä on sääli, sillä väri itsessään on ihastuttava ja arkeen sekä juhlaan sopiva.
Tuote sopii siis hänelle, joka on valmis korjailemaan punaa pitkin päivää. Jos sen sijaan haluaa, että puna kestää kahvitauot ja ruokailut, ei tämä ehkä ole se paras valinta.


Arvosana: 6,5

(kuva: Valmistaja)

Labello Crayon Lipstick -huulivoide 4,90 e


Huulivoide lupaa antaa huulipunan peittävyyden sekä kosteuttaa huulia tehokkaasti ja pitkäkestoisesti. Tuote ei kuitenkaan levittynyt aavistuksen rohtuneille huulille tasaisesti ja kauniisti, jolloin lupaus peittävyydestä ei toteutunut. Sävynä Rosy Nude.
En myöskään havainnut riittävän kosteuttavaa vaikutusta, joten myöhemmin kokeilukerralla lisäsinkin kerroksen huulirasvaa ennen tuotteen levittämistä.
Oranssihtava punainen sen sijaan toimi tässä tuotteessa paremmin, ja siitä saakin edullisen luottotuotteen, jolla on helppo freesata olemusta pitkin päivää.


Arvosana: 7-

(kuva: Valmistaja)

Couvrance Beautifying Lip balm 19,90 e

Tuote lupaa antaa väriä ja kiiltoa ja ravita herkimpiäkin huulia. Voide levittyy ilahduttavan hyvin. Tosin väri näyttää aivan erilaiselta, kun hylsyn avaa, verrattuna pakkauksen väriin. Huultenrajauskynän päälle tehty huulimeikki pysyy hyvin ja sopii lupauksensa mukaan myös kuiville huulille. Huulet tuntuvat pehmeiltä. 

Arvosana: 8+

(kuva: Valmistaja)

Joe Blasco Lipstick Mat -mattahuulipuna 23,90 e


Huulipunassa oli miellyttävät sävyt ja mattaisesta koostumuksesta huolimatta se levittyi hyvin ja jätti huuliin miellyttävän tunteen. Tuote ei kuitenkaan pysynyt huulissa kovinkaan hyvin ja sitä piti päivän mittaan korjailla.

Venezia-sävy sen sijaan näytti armollisemmalta myös kuivemmillakin huulilla. Tämä keräsi myös yllättävän paljon kehuja. Syömisen jälkeenkään ei tarvinnut pelätä näyttävänsä hassulta. Plussaa voimakkaasta pigmentistä. 

Arvosana: 8+

(kuva: Valmistaja)

HAVU Cosmetics -huulipuna 30 e

Havu Cosmeticsin huulipunassa on vain luonnonvahoja ja öljyjä, ja siinä on vain välttämättömät raaka-aineet. Tervalepästä ja haavasta valmistettu kaunis hylsy on ilo silmälle. Mekanismikin on biohajoava, joten jo näistä syistä punasta on helppo tykätä.

Huulipuna levittyy kohtalaisesti. Huulipuna vaatii huulikynän alleen, jotta se näyttää hyvältä. Puna lähtee huulilta kivan luonnollisesti. Punaa on kuitenkin hyvä lisäillä useamman kerran päivän aikana, jos haluaa huulimeikin olevan pidemmän aikaa tip top! Mattaisesta punasta ei jää edes muistoa kahvikuppiin. Oikein hyvä luonnonkosmetiikka!

Arvosana: 8,5

(kuva: Valmistaja)

Mattissimo matt lipstick, Diego dalla Palma 31,20 e

Täysin matta huulipuna on helppo levittää. Ihme kyllä, kuivemmatkin huulet eivät jää sotkuisen näköisiksi. Punan luvataan olevan absoluuttisen matta. Huulista ei ole jäänyt edes jälkeä paperiin, johon yritin painaa huulen jälkiä. Tämä ei jää myöskään siis mukin reunaan. Hieman hintava, mutta laadukas ja riittoisa tuote. 

Arvosana: 9+

(kuva: Valmistaja)

Lue myös: "En voi käyttää huulipunaa, koska huuleni ovat kuivat" - suomalainen meikkiguru kertoo missä vika

Lue myös: "Erinomainen hinta-laatusuhde!" - Testasimme 9 meikkivoidetta ja yllätykseksemme edullisin voitti

Kilpailut

Uusimmat