Kuva: Shutterstock

Värjäätkö itse hiuksesi? 5 ammattilaisten ohjetta kotivärjäykseen, joilla onnistut

18.08.2019 08:15 - Karoliina Kotala

Oikeilla ohjeilla kotivärjääminen onnistuu ilman ikäviä yllätyksiä.

Moni suosii kampaamojen sijaan hiustensa värjäämistä kotona, kaupan väreillä. Kaupoista löytyykin laaja kirjo kotivärejä ja vaihtoehtoja on muun muassa kestoväreistä poispestäviin sävytteisiin.

Kuten moni kotivärjääjä tietää, aina lopputulos ei ole toivotun lainen. Siksi hiustenvärjäykseen kotona kannattaa valmistautua huolella ja ottaa vinkit ammattilaisilta:

Älä pihistele

Osta kaupasta kaksi purkkia samaa väriä, ettei väri vain lopu kesken. Lopputulos jää myös helposti epätasaiseksi, jos väriä ei ole tarpeeksi joka paikassa. Parhaiten värjäys yleensä onnistuu, kun et lähde tekemään kovin radikaalia muutosta, vaan valitset sävyn, joka on melko lähellä nykyistä hiustesi sävyä. Maltillisimmat testaavat ostamaansa väriä kotona ensin pieneen hiustuppoon ennen koko päänsä sävyttämistä ja välttyvät siten ikäviltä yllätyksiltä.

Vältä tahrat

Ennen kuin aloitat värjäämisen, riisu vaatteet pois ja suojaa esimerkiksi pesuallas ja kylpyhuoneen pinnat väriltä. Hiusväri voi pahimmillaan jättää pysyvät jäljet pesualtaaseen. Suojaa myös otsasi yli leviävältä väriltä levittämällä huulirasvapuikolla otsa hiusrajan kohdalta ja niskasta, se estää väriä tarttumasta yli hiusrajan. Valmistaudu muutoinkin värjäykseen huolella ennen aloittamista ja levitä kaikki tarvittavat harjat, hanskat ja välineet valmiiksi lähellesi. Puhtaat kertakäyttöhanskat kannattaa pitää käsissä myös väriä pestessä, jotta et tahri käsiäsi.

Käsittele väriä oikein

Ennen aloittamistasi, kaada väri kulhoon, kuten kampaajatkin tekevät äläkä purista väriä pullosta. Älä myöskään sekoittele tai yhdistele itse värejä, vaan pidättäydy yhdessä värissä ja sävyssä.

Aloita ylhäältä

Aloita värjääminen hiusten juuresta, älä koskaan latvasta. Latva on yleensä kuivin ja huonokuntoisin ja voi imaista väriä liikaakin, jos annat sen vaikuttaa liian kauan. Kun olet levittänyt värin koko päähän, kampaa hiukset kauttaaltaan, jotta väri levittyy tasaisesti. Hiukset kannattaa myös jakaa kuuteen osioon ja levittää väri hiuksiin osioittain, jotta se levittyy tasaisesti.

Tee raidat hammasharjalla

Puhdas hammasharja on hyvä työkalu värjäämiseen ja sillä voi esimerkiksi levittää hyvin raitoja hiuksiin. Myös puhdistettu vanha ripsivärin harja käy hyvin. Jos haluat raidoista luonnollisen näköisiä, tee niitä paikkoihin, joihin aurinko osuu hiuksissa ikään kuin aurinko olisi ne vaalentanut. Käytä käsipeiliä apuna, jotta näet, että väri on tasaisesti myös hiusten takaosassa ja takaraivolla.

Suojaa väri

Kun väri on levitetty päähän, laita päähän suihkumyssy suojaamaan sotkulta. Sen avulla väri ei leviä tai valu. Vältä turhaa hiusten pesua ja kastelua, jos haluat värin pysyvän pitkään hiuksissa, sillä jo vedellä kastelu haalistaa väriä. Laita mieluummin hiuksiin yöksi kuivashampoota, jotta pystyt pidentämään pesuvälejä. Käytä myös pesuaineita, jotka on tarkoitettu värjätyille hiuksille.

Lähde: Good Housekeeping

Lue myös: Haaveiletko otsatukasta? "Verho-otsis" on helpompi ja kevyempi versio tavallisesta otsatukasta

Kilpailut

Uusimmat