Kuva: Shutterstock

Ihotautilääkärit paljastavat: Ihonhoitovirheet, joihin kenenkään ei tulisi sortua

26.06.2018 17:45 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi kuuma suihku tai liian runsas puhdistustuotteiden käyttö ei tee hyvää kasvojen iholle.

Ihonhoitorutiinit vaativat pitkäjänteisyyttä ja ihotyypillesi juuri oikeanlaisia tuotteita, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä. Useimmat meistä kokevat iho-ongelmia jossain vaiheessa elämää ja esimerkiksi stressi, epätasapainoinen ruokavalio ja runsas auringonpalvominen jättävät jälkensä hipiälle.

Bustle kysyi ihotautilääkäreiltä, millaisiin tapoihin kenenkään ei tulisi sortua ihonhoidossaan.

Ihon nyppiminen

- Yritä lopettaa tapa, sillä vaikutukset voivat puhjeta vielä kuukausien jälkeenkin puristelun ansiosta, lääkäri Mona Gohara toteaa ja lisää, että finnien puristelu saattaa aiheuttaa myös arpia.

Ihosta puhuminen negatiiviseen sävyyn

- Toivon, että ihmiset puhuisivat lempeästi kasvoistaan ja ihostaan, ihotautilääkäri Sandra Lee toteaa.

- Akne voi olla myös henkinen taakka ja muistutankin ihmisiä aina siitä, että huono iho ei ole hengenvaarallinen vaan hoidettavissa oleva tila, hän jatkaa.

Aurinkorasvan unohtaminen

Mark B. Taylor on toiminut ihotautilääkärinä yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Hänen mukaansa yhä edelleen yksi ihonhoitosynti on ylitse muiden.

- Hoidan usein auringon vaurioittamaa ihoa, sillä ihmiset aliarvioivat hyvän aurinkosuojan merkityksen, Taylor toteaa.

Puhdistuksessa kiirehtiminen

- Huolellinen kasvojen puhdistus laadukkailla tuotteilla ovat yksi tärkeimmistä tekijöistä ihon hyvinvoinnissa, toteaa Taylor.

- Näen usein työssäni ihon ennenaikaista vanhenemista, joka johtuu huolimattomasta puhdistuksesta, hän jatkaa.

Kasvojen peseminen liian usein

Vaikka ihotyyppisi olisikin nopeasti rasvoittuva, kasvoja suositellaan pestäväksi puhdistusaineiden avulla vain kaksi kertaa päivässä.

- Turhan ahkera kasvojen peseminen voi vaurioittaa ihon omaa, suojaavaa kerrosta. Tämä puolestaan johtaa ärsytykseen, tulehduksiin ja epäpuhtauksiin, Harth toteaa.

Bustlen artikkelissa todetaan myös, että kasvot tulisi muistaa myös aina puhdistaa hellävaraisin ottein ilman voimakasta ja hankaavaa liiketttä.

Liian monen tuotteen käyttäminen

Erilaisten puhdistusaineiden, kuorintojen, kasvovesien, kosteusvoiteiden, seerumeiden ja maskien käyttäminen voi tehdä ihonhoidosta vain haasteellisempaa.

- Pysy yhdessä puhdistusaineessa ja yövoiteessa. Pese iho jälleen aamulla ja lisää aurinkosuojan sisältävää kosteusvoidetta, ihotautilääkäri Jennifer Herrmann neuvoo.

Liian kuuman veden käyttäminen

Herrmannin mukaan suihkussa tulisi kiinnittää huomiota siihen, ettei pese kasvojaan liian kuumalla vedellä.

- Kuuma vesi stimuloi histamiinia, joka voi johtaa ihon ärsyyntymiseen, punoitukseen ja kuivuuteen, hän toteaa ja lisää, että haalea vesi on paras vaihtoehto kasvojen ihon pesemiseen.

Lue myös: Tee kuivan ihon meikkipohjasta nopeasti virheetön - katso miten onnistut

Lue myös: Kuiva iho, turvotus, ummetus... - 7 oiretta paljastaa, että saatat olla yliherkkä gluteenille

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat