Kuva: Fotolia

Mikä lävistys sopii horoskooppisi mukaan juuri sinulle? - Katso oma merkkisi

30.09.2017 10:15 - Katariina Auvinen

Itsenäiselle oinaalle sopii esimerkiksi kielilävistys.

Cosmopolitan-julkaisu listasi horoskooppimerkit, joille sopii juuri tietynlainen lävistys. Lävistystä miettiessä on hyvä harkita uutta korua tarkkaan. Jos kuitenkin lävistys on mielessä tai jo otettu, muista noudattaa hoito-ohjeita ettei iho korun ympärillä pääse esimerkiksi tulehtumaan. 

Katso oma merkkisi alta. 

Vesimies (20.1.-19.2.)
Genitaalialue. Vesimies on persoona, joka tykkää tehdä oman päänsä mukaan asioita. Juuri sen vuoksi hän nauttiikin ajatuksesta, että monella muulla ei ole samanlaista lävistystä, kun hänellä itsellään. 

Kalat (20.2.-20.3.)
Rook, korvalävistys. Herkälle ja harkitsevalle kalalle sopii pieni, mutta tyylikäs lävistys korvaan. Rook-niminen lävistys tehdään korvan keskellä olevaan nipukkaan. Kaikilla tätä nipukkaa ei ole, joten tarkista miltä oma korvasi näyttää ennen ajan varaamista. 

Oinas (21.3.-19.4.)
Kielilävistys on oinaksen juttu. Oinas on tempperamenttinen ja itsenäinen, joten kielilävistys on omiaan juuri tälle merkille. Lävistys viestittää muille ympärillä oleville, että tiedät mitä teet. 

Härkä (20.4.-20.5.)
Helix-lävistys sopii kaikessa elganttiudessaan ja yksinkertaisuudessaan härälle. Jos perinteistä korvanlehteä ei oteta huomioon. Helix-lävistys on yksi suosituimmista. Lävistys tehdään korvan yläosan rustoon. 

Kaksoset (21.5.-20.6.)
Kaksosille sopii korvan keskiosaan laitettava lävistys. Tällä merkillä on vaikeuksia tehdä päätöksiä, joten kultainen keskitie on ehdottomasti keskiosan lävistys. 

Rapu (21.6.-22.7.)
Nenälävistys. Ravut syyllistyvät helposti liialliseen ajatteluun, mutta loistavat tunteellisuudellaan. Teet päätöksiä vahvasti perustuen tunteisiin, joten nenälävistys on sinulle juuri oikea. 

Leijona (23.7.-22.8.)
Yksi nännilävistys. Leijona on merkki, joka ei ole ujo. Juuri tämän takia sinulle sopii nännilävistys. Vain toinen nännilävistys saa sinut tuntemaan itsesi ainutlaatuiseksi. 

Neitsyt (23.8.-22.9.)
Korvalehden yläosa. Neitsyet ovat käytännöllisiä ja realisteja, joten et halua mitään liian näkyvää. Sen vuoksi horoskooppimerkin puolesta neitsyelle sopii korvalehden yläosan lävistys. 

Vaaka (23.9.-23.10.)
Septum-lävistys eli nenän keskiosan lävistys. Vaa´at ovat taiteellisia oman tiensä kulkijoita sekä monipuolisia. Niin on myös nenän keskiosan lävistys, koska voit piilottaa sen pienellä korulla tai vastaavasti pitää sitä esillä. 

Skorpioni (24.10.-22.11.)
Molempien nännien lävistys. Skorpioni on tulinen horoskooppimerkki, joka huokuu myös seksuaalista vetovoimaa. Rakastat sitä, että ainoastaan sinä ja kumppanisi tietävät pienestä salaisuudestasi. 

Jousimies (23.11.-21.12.)
Napalävistys. Tämän lävistyksen kulta-aika voi olla takana, mutta jousimiehelle tämä sopii silti. Jousimies ei ota itseään liian vakavasti, joten olet varmasti ystäväpiiristäsi ainut, jolle todellakin sopii tällainen lävistys. 

Kauris (22.12.-19.1.)
Daith-lävistys tehdään myös korvan rustoon. Kauris on ystäväpiirissä se henkilö, joka rakastaa olla edelläkävijä trendien parissa. Tämä hieman erikoisempi lävistys sopii siis erinomaisesti juuri kauriille. 

Lue myös: Horoskooppimerkkien kauneusongelmat paljastettiin - katso ratkaisu omaasi

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat