Kuva: Fotolia, River Island

Makuupussitakki hämmentää ulkomuodollaan - pukisitko yllesi?

25.09.2017 13:15 - Reija Saarinen

Takki ei ole sieltä perinteisestä päästä.

River Island on tuonut markkinoille takin, joka varmasti kääntää katseita. Kyseinen malli on makuupussin ja takin yhdistelmä, ja sopii ennen kaikkea rohkealle pukeutujalle.

Erikoinen takki sopii varmasti parhaiten kylmiin talvikeleihin. Silloin hädän yllättäessä lämmin makuupussi on enemmän kuin lähellä.

Se lienee loistava valinta ennen kaikkea hänelle, joka ei pelkää huomiota. Tässä takissa kun saattaa olla vaikea liikkua kaupungilla ilman, että kiinnittää kanssakulkijoiden huomion. Sen verran erikoisesta vaatekappaleesta on kyse.

Kuvat erilaiset takista pääset katsomaan alta.

(kuva: River Island)

(kuva: River Island)

(kuva: River Island)

(kuva: River Island)

Kyseessä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun muotimaailmasta tulee jotain outoa ja erikoista. Olemme aiemmin muun muassa uutisoineet farkuista, jotka paljastavat osan takapuolesta. Sen lisäksi kerroimme hiljattain hämmentävästä vyölaukusta, joka muistuttaa karvaista kaljamahaa. Tuon jutun päääset katsomaan täältä.

Lue myös: Punaista, pinkkiä ja sinistä - katso miltä näyttää syksyn rohkea kenkämuoti

Kilpailut

Uusimmat