Kuva: Fotolia

Hiustyylit, jotka saavat kantajansa näyttämään vanhemmalta selvitettiin - katso ja vältä

22.06.2017 13:15 - Katariina Auvinen

Hiusten kanssa saa ja pitääkin leikitellä, mutta siinä, tuleeko lopputuloksesta edustava vai ei, saa olla tarkkana.

Hiuksilla on valtava vaikutus ulkonäköömme, mutta asiantuntijat ovat listanneet muutamat hiusvirheet, jotka saavat sinut näyttämään iäkkäämmältä kuin olisi tarkoitus. 

Esimerkiksi liian pitkiä hiuksia kannattaa välttää. Jos olet ollut pitkään leikkaamatta hiuksiasi, nyt olisi sen aika. Liian pitkät ja roikkuvat hiukset saavat yleisesti ottaen näyttämään kantajansa ikäänsä vanhemmalta. 

(kuva: Fotolia)

Toisaalta taas omille kasvonpiirteille pitää löytää sopiva hiustyyli. Esimerkiksi pyöreille kasvoille täysin lyhyet hiukset eivät ole kaikista ihanteellisimmat. Vanhemmiten myös hiukset alkavat ohentumaan, joten silloin kannattaa panostaa hiustyyliin entistä enemmän. 

Suurin virhe hiustyylejä valitessa on se, että ei ikinä vaihda tyyliä. Jos parikymmentä vuotta sitten hiustyyli on ollut passeli, ei se sitä enää tänä päivänä ole. Hiusstylisti Jenna Mast sanookin osuvasti, että jos sinulla on sama tukka, joka oli 25 vuotta sitten upeassa kuvassa, näytät myös yhtä ikääntyneeltä kuin kuva. 

(kuva: Fotolia)

Liian jyrkkä hiusväri. Ei liian vaalea eikä liian tumma, on hyvä ohjesääntö. Ikääntyessä kasvoista häviää luonnollinen värikkyys, joten vaaleaa naamaa vasten platinablondi tai pikimusta tukka näyttää vieläkin jyrkemmältä. Luonnollisuus on avainsana hiusväriä valitessa, kun halutaan näyttää ikäistään nuoremmalta. 

Lue myös: Kauniin pehmeät ja ilmavat hiukset yllättävällä niksillä - kokeile

Lähde: The List 

Kilpailut

Uusimmat