Kuva: Fotolia

Foreca varoittaa autoilijoita, sahaava sää tekee ajokelistä huonon - lumisateita laajasti koko maahan

30.12.2021 18:15 - Roy Kokkonen

Lunta tulee ajoittain pyryttämällä.

Viikon sää on vaihtelevaa. Alkuviikon pakkaset ovat lauhtuneet, mutta loppuviikosta sää kylmenee jälleen. Lunta tulee ajoittaen pyryttämällä, mutta osassa maata sateet tulevat myös räntänä ja vetenä. Liikenteessä kannattaa varautua liukkaaseen ja huonoon ajokeliin, kertoo Foreca.

– Keskiviikosta perjantaihin lunta sataa maan etelä- ja keskiosassa laajalti 2–10 senttimetriä, Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa ja Kainuussa jäädään enimmäkseen viiteen senttimetriin tai alle. Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosassa lumikertymät ovat 10 senttimetrin molemmin puolin, Etelä- ja Keski-Lapissa 10–20 senttimetriä. Pohjois-Lapissa sateet jäävät monin paikoin vähäisiksi, sanoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

Uudenvuodenaattona sateita on liikkeellä eri olomuodoissa. Uudenvuodenpäivänä puolestaan sää poutaantuu ja kylmenee. 

– Lämpötilat voivat käydä heti ensi vuoden alussa taas kerran kireän pakkasen puolella etelässäkin. Sää siis sahaa tällä ja ensi viikolla lauhasta ja lumi-, räntä- ja vesisateisesta säästä selkeään pakkassäähän, Latvala kertoo.

Vesisade voi jäätyä tienpinnoille

Ajokeli muuttuu huonoksi perjantain vastaisena yönä ja aamulla suuressa osassa maata lukuun ottamatta Pohjois-Lappia. Lumisateita tulee alkuun laajalla alueella.

– Idässä ja pohjoisessa ajokeli on huono lumisateen vuoksi, etelässä ja lännessä sekä lumisateen että lauhtumisen vuoksi. Kylmille tienpinnoille voi lisäksi sataa varsinkin lounaassa sekä etelässä ja lännessä vähän vettä, joka jäätyy nopeasti. Sateet väistyvät kuitenkin jo päiväksi itään maan etelä- ja keskiosasta, pohjoisessa satelee vielä päivällä lunta. Lapissa pohjoistuuli voimistuu, Latvala kertoo.

Uudenvuodenaattona pilvipeite rakoilee paikoin. Päivälämpötilat ovat etelässä ja lännessä -4 ja +1 asteen välillä, idässä 2-8 pakkasastetta, pohjoisessa laajalti 4-10 pakkasastetta ja Pohjois-Lapissa 10-15 pakkasastetta.

– Illalla uudenvuodenaattona sää selkenee Lapissa, mutta maan länsi- ja eteläosan yli kaakkoon kulkee pieni lumisadealue illan ja lauantain vastaisen yön aikana. Lumisade voi huonontaa jälleen ajokeliä.

Uudenvuodenpäivää eli lauantaita vietetään pääasiassa poutasäässä. Heikkoja lumisateita voi tulla aikaisin aamulla etelässä, päivällä yksittäiset lumikuurot ovat mahdollisia Pohjois-Lapissa. Sunnuntaina sää pilvistyy.

Lue myös: Yhteiset uudenvuodenlupaukset, jotka parantavat parisuhteen arkea välittömästi - kokeilkaa jo tänään

Lähde: Foreca

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat