Kuva: Shutterstock

Autoon, junaan ja lennolle: 4 mainiota tekemistä lapselle matkustaessa

24.11.2019 10:15 - Karoliina Kotala

Jokainen vanhempi tietää, että lasten kanssa matkustaessa on hyvä olla mukana tekemistä perheen pienimmille.

Joululoman lähestyessä monessa kodissa suunnitellaan yhteistä matkaa koko perheen voimin. Olipa edessä reissu autolla mummolaan tai lentäen kaukomaille, on lapsille hyvä varata monenlaista tekemistä, jotta aika ei käy pitkäksi. Moni vanhempi on myös huolissaan siitä, aiheuttavatko väsyneet ja tylsistyneet lapset häiriötä muiden matkustajien viihtyvyydelle ja siksi yleinen keino saada perheen pienimmät rauhoittumaan on antaa heille kännykkä tai tabletti. Elektroniikan ohella on kuitenkin tarjolla muitakin vaihtoehtoja. 

Hyvä vinkki on myös kääriä jokainen ajanvietteeksi hankittu esine folioon, jolloin jo paketin avaaminen on oma hauskuutensa ja siinä myös kuluu perheen pienimmillä aikaa.

Alla neljä hyvää ajanvietettä matkalle, joihin lapset ihastuvat:

Puuhakirjat pyyhittävällä kynällä

Marketeissa on tarjolla erilaisia puuhakirjoja, joiden parissa kuluu helposti pidempikin tovi. Kirjojen mukana tulee tussi, jonka jälki on mahdollista pyyhkäistä paperilla pois ja siten tehdä samoja tehtäviä uudestaan.

Muovailuvaha

Muovailuvaha ei ehkä ole autossa istuessa kätevin, mutta lennoilla ja junassa sen parissa viihtyy mainiosti. Mukaan ei tarvitse ottaa kaikkia sateenkaaren värejä, vaan yksi tai kaksikin pientä purkkia riittää.

Rengasmuroja ja narua

Ota pieneen pussiin mukaan renkaan muotoisia pikkumuroja ja kestävää narua tai lankaa ja voitte napostelun lomassa askarrella omia kaulakoruja. Tarkkuutta vaativa homma on lasten mieleen eivätkä tarvikkeet maksa paljoa tai vie juurikaan tilaa.

Pikkusakset, tarroja ja paperia

Lasten pienet askartelusakset eivät vie paljoa tilaa, mutta lapset rakastavat askartelua. Varaa siis laukkuusi muutama pala vaikkapa värillistä paperia ja tarroja saksien ohella ja lapset voivat itse valmistaa esimerkiksi joulukortit isovanhemmille tai ystävilleen.

Lue myös: Vanhempi, tee sisäpäivästä hauska: 5 yllättävää leikkiä yhdessä, joita lapsesi rakastaa

Kilpailut

Uusimmat