Kuva: Shutterstock

Onko sushi-sanasto hallussa? Katso 6 yleistä termiä ja selitykset

22.09.2019 14:15 - Karoliina Kotala

Sushi on monen suosikkiruokaa, mutta sushi-sanaston oppimisessa voi kulua hetki.

Japanilainen ruokalaji sushi on vallannut koko maailman ja sen suosio ei tunnu hiipuvan. Sushin myötä moni onkin löytänyt muun muassa inkiväärin, wasabin ja soijakastikkeen, jotka kulkevat käsi kädessä sushin kanssa.

Sushiksi voidaan lukea monta erilaista evästä, joilla kaikilla on oma nimensä. Alla kuusi yleisintä sushi-sanaa:

Maki

Maki tarkoittaa pientä merilevärullaa, jonka sisälle on yleensä kääritty riisiä sekä esimerkiksi raakaa kalaa, rapua ja kurkkua. 

Nigiri

Nigiri koostuu kiinteästä riisipalasta, jonka päällä on esimerkiksi raakaa kalaa tai äyriäisiä.

Sashimi

Sashimi ei sisällä riisiä, vaan yleensä raaka kalaa siivuina. Se voi myös olla muuta merenelävää tai lihaa.

Temaki

Temakissa merilevä on kääritty jäätelötötterön muotoon ja täytetty riisillä sekä muilla täytteillä.

Wasabitahna

Wasabitahna on vihreä, väkevä tahna, jota nautitaan sushin kanssa. Sitä voi lisätä vaikkapa soijan joukkoon.

Gari

Gari on sokeri-etikka-liemessä säilötty sushi-inkivääri, jota nautitaan sushin kanssa.

Lue myös: Sushin syöminen on hyväksi terveydelle - katso miksi

Kilpailut

Uusimmat