Kuva: Shutterstock

Sirkoista voi valmistaa herkullista naposteltavaa - katso hyönteiskokin helppo ohje illanistujaisiin

10.07.2018 18:45 - Reija Saarinen

Hyönteisten syöminen kiinnostaa suomalaisia yhä enemmän.

Hyönteiset ovat viime vuosien aikana tehneet kovaa tuloaan suomalaistenkin lautasille. Kauppojen hyllyiltä voikin tätä nykyä löytää esimerkiksi kokonaisia sirkkoja sekä sirkkajauhoista tehtyä leipää.

Kehityssuunta ei ole lainkaan huono, sillä kyseessä on ekologinen sekä erittäin ravitseva ruoka-aine. Hyönteistalouden suurin ajatus rakentuukin maailman pelastamiselle, mikä lienee ihan hyvä lähtökohta uusiin makuihin tutustumisessa.

Hyönteiskokki Topi Kaireniuksen kirjoittamassa kirjassa esitellään nopeita, helppoja ja yksinkertaisia ohjeita, joiden avulla kuka tahansa voi ottaa hyönteiset osaksi omaa arkeaan.

Yksi Kaireniuksen omista suosikeista on beer snack, joka sopii siis loistavasti yhteen maukkaan oluen ja laadukkaan tv-viihteen kanssa.

Herkun ohjeen näet alta.

Annos on neljälle hengelle:

60 grammaa pakastesirkkaa

3 tl riisiviinietikkaa

3 tl soijakastiketta

1 tl ruokosokeria

1/2 tl suolaa

1 tuore chili

Laita sirkat matalaan kulhoon ja kaada niiden päälle etikka, soija, suola ja sokeri. Sekoita hyvin ja anna maustua noin puolen tunnin ajan. Tämän jälkeen uppopaista sirkat 180-asteisessa rasvassa.

Kuumuus poistaa ylimääräisen rasva nopeasti, joten pitkään ei tarvitse odottaa, että sirkoissa on sopiva rapeusaste. Kun suutuntuma on omaan makuun sopiva, kaada sirkat lävikköön.

Muista, että paistorasvaa ei saa kaataa viemäriin, joten pidä huoli siitä, että lävikön alla on kattila tai metallikulho.

Lopuksi suolaa sirkat, viimeistele chilisilpulla ja nauti.

Topi Kairenius on hyönteiskokki sekä pienpanimoyrittäjä. (kuva: Reija Saarinen)

(kuva: Like Kustannus)

Lähde: Topi Kairenius, Hyönteiskokki, LIKE (2018)

Lue myös: Viskicola-mehujäät ovat maukas kesäherkku aikuisille - ota resepti haltuun!

Kilpailut

Uusimmat