Kuva: Shutterstock

6 asiaa, joihin lemmikin omistajat samaistuvat - kuulostavatko tutuilta?

28.06.2018 17:15 - Emmi Moilanen

Lemmikin omistaja saattaa perua omia menojaan, jotta voi viettää aikaa kotona eläimen kanssa.

Lemmikki tuo elämään paljon iloa ja rakkautta. On yleistä, että omistaja kiintyy eläimeen niin paljon, että se alkaa tuntua samanarvoiselta perheenjäseneltä kuin ihmisetkin. Elite Daily kokosi yhteen seikat, joihin todennäköisesti jokainen lemmikin omistaja samaistuu.

Kuulostavatko nämä tutuilta?

1. Olet perunut menoja, jotta voit viettää aikaa kotona lemmikkisi kanssa.

2. Luotat lemmikkisi arvostelukykyyn sen suhteen, onko uusi tuttavuus luotettava ja hyvä tyyppi vai ei.

3. Käyt lemmikkisi kanssa kuin oikeaa keskustelua esimerkiksi siitä, mitä seuraavaksi teette yhdessä tai mitä päivän aikana on tapahtunut.

4. Juhlistat aina lemmikkisi syntymäpäivää ja hankit hänelle lahjoja sekä kakun.

5. Olet hankkinut itsellesi vaatteita, jotka sopivat yhteen lemmikkisi talutushihnan tai ulkopuvun kanssa.

6. Lemmikkisi on sinulle aina ykkösprioriteetti, joka menee usein esimerkiksi lähipiiriisi kuuluvien ihmisten edelle.

7. Teet sohvalla tai sängyllä aina tilaa lemmikillesi, mutta sama pätee vain harvoin ihmisiin.

Lue myös: Ilouutisia eläinrakkaille - nyt voit hankkia pyjaman, jota koristaa lemmikkisi kuva

Lue myös: Tiedekin sen vahvistaa: Lemmikin omistajana olet onnellisempi!

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat