Kuva: Fotolia

Naapurit voivat olla todellinen riesa - lue 7 kaameaa kertomusta

26.11.2017 23:15 - Iiro Myllymäki

Ihmiset ovat jakaneet Reddit-sivustolla kokemuksiaan epämiellyttävistä naapureista.

Joissain tapauksissa naapurisopua on hyvin hankala pitää yllä, sillä jotkut naapurit saattavat yksinkertaisesti tehdä tämän käytöksellään mahdottomaksi. Ihmiset ovat jakaneet Reddit-palvelussa karmeimmat kokemuksensa naapureistaan.

”Korkeakouluopintojen aikaan minulla oli naapuri, joka usein koputti oveeni ja pyysi rahaa. Sanoin aina, että olen persaukinen opiskelija eikä minulla ole säästössä mitään. Se oli todella outoa ja tapahtui ainakin kerran viikossa. Hän oli viisikymppinen ja työssäkäyvä nainen. Yhtenä päivänä kyllästyin häneen ja sanoin, että minulla on rahaa hänelle. Pyysin häntä ojentamaan kätensä ja annoin hänelle noin kahden dollarin arvosta pikkurahaa, jota olin säilönyt. Tämän jälkeen hän ei vaivannut minua enää.”

”Olin myymässä kaupunkipientaloani, joten lähdin tuosta talosta hetkeksi ja muutin toiseen asuntoon. Tuona aikana naapurini otti pois talojemme välissä olleen aidan ja sahasi sitruunapuuni poikki. Olin raivoissani.”

”Kun olin noin 10-vuotias, naapurini silloin tällöin katseli kun menin postilaatikolle katsoakseni, onko eräs tilaamani lehti tullut. Hän uhkaili minua sanomalla, että hän soittaa poliisit ja että on laitonta tutkia vanhempieni saamaa postia. Uskoin tähän 15-vuotiaaksi saakka.”

”Olin 13, kun naapurinmies yritti varastaa koirani ja sen pennut. Hän myös yritti tunkeutua kotiimme, mutta saimme äidin kanssa estettyä hänen tulemisensa. Hän sanoi, että voisi murtaa niskamme ihan milloin hän haluaa. Mikä mukava tyyppi. Soitimme tietenkin poliisit tämän jälkeen.”

”Tulimme kotiin ja asuntomme oli savun peitossa. Soitin palokunnan paikalle, koska emme keksineet syytä savulle. Kävi ilmi, että alakerran naapurimme oli laittanut hiiligrillin liedelle, jotta he voisivat grillata sisällä. Helpotuksekseni ystäväni oli ulkoiluttamassa koiraani, joten tiesin että se ei ollut sisällä.”

”Naapurustossani oli vanha nainen, joka repi kadonneista lemmikeistä kertovia ilmoitusjulisteita. Hän repi jopa lasten tekemät julisteet, joihin he olivat värikynillä kirjoittaneet kadonneista kissoistaan.”

”Entinen naapurini kävelytti koiraansa hihnassa meidän pihan puolelle paskantamaan. Äitini käski minun heittää jätökset kerran takaisin naapurin pihan puolelle. Naapuri soitti poliisille ja väitti olevansa täysin syytön.”

Lue myös: Suomalaiset kertovat ikimuistoisimmat naapurikokemuksensa: "Hän sammui alasti yleiseen saunaan"

Lähde: Reddit

Kilpailut

Uusimmat