Kuva: Fotolia

Olutlasi tulee aina huuhdella ennen käyttöä - asiantuntija kertoo miksi

20.11.2017 18:45 - Reija Saarinen

Puhdas lasi takaa monessa mielessä paremman olutnautinnon.

Olut on jokaiselle suomalaiselle tuttu juoma. Sitä maistellaan niin baareissa kuin kotioloissakin. Etenkin kotona moni saattaa kuitenkin sortua virheeseen, joka pilaa olutnautinnon helposti, eli juo oluensa likaisesta lasista.

Olutlasi tulisikin huuhdella aina ennen oluen kaatamista, vaikka se otettaisiin suoraan pesukoneesta.

- Baareissa olutlasit huuhdellaan aina, mutta näin tulisi tehdä kotonakin. Huuhtelulla on montakin merkitystä. Ensinnäkin se laskee lasin lämpötilan lähelle oluen lämpötilaa, jolloin olut ei vaahtoa niin paljon. Lasin pintaan jää myös usein pesuainejäämiä tai muuta sellaista, mikä myös vaahdottaa olutta. Tämä saadaan huuhtelussa pois, Pien-olutkaupan myymälävastaava Hanna Montonen kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Kaatamissa sen sijaan kannattaa muistaa muutamakin asia. Ensinnäkin kulma, jossa kaadetaan sekä se, että kaadon tekee oluttyypin mukaan.

- Olut kaadetaan lasiin noin 45 asteen kulmassa. Usein näkee sitä, että ihmiset pyöräyttävät hiivat joukkoon, mutta se ei kuulu kaikkiin. Hefeweizenin eli vehnäoluen kanssa hiivat tulee kaataa joukkoon, mutta esimerkiksi Ipaan eli Indian Pale Aleen sitä ei välttämättä kannata laittaa. Se saattaa nimittäin pilata maun, Montonen muistuttaa.

(kuva: Fotolia)

Montosen mukaan myöskään vaahtoa ei kannata pelätä. Sen tehtävä on nimittäin pitää olut hyvänä.

- Juomaan kannattaa muodostaa vaahto, se kuuluu siihen. Pinnalle muodostettu vaahto on kuin kansi, joka pitää aromikkuuden sisässään. Kun sitten juo sitä olutta, niin kannattaa muistaa, että ei juo sitä vaahtoa, sillä se on pahaa. Kannattaa siis juoda sen vaahdon läpi, hän muistuttaa.

Toki vaahdon määrässä tulee olla tarkkana. Sitäkin voi olla liikaa.

-  Jos olut vaahtoaa selkeästi liian paljon, voi siinä olla vika. On saattanut käydä esimerkiksi toinen käyminen. Jos siis kaataa oikeaoppisesti ja silti vaahtoa vain tulee ja tulee, saattaa olut hyvinkin olla viallinen.

Lue myös: Olut tekee hyvää aivoille? Suomalaistutkimus selvitti

Lue myös: Uusi tulehduslääke löytyi: olut!

Kilpailut

Uusimmat