Kuva: Fotolia

Onko valkoinen vaatteesi hien tahrima? Helppo niksi, jonka avulla poistat pinttyneen hien nopeasti

28.07.2017 15:15 - Emmi Moilanen

Pinttyneiden hikiläikkien poistaminen onnistuu kotoa löytyvien tarvikkeiden avullla.

Erityisesti kainaloiden kohdat valkoisissa vaatteissa voivat pinttyä ajan saatossa ikävän kellertäviksi. Toisin kuin luullaan, pinttymä ei ole pelkästään hikeä. Värimuutokset nimittäin aiheutuvat yleensä alumiinipohjaisen antiperspirantin ja ihon lämmön yhteisvaikutuksesta.

Popsugar-sivusto uutisoi niksistä, jonka avulla poistat hikiläikät valkoisista vaatteista nopeasti kotikonstein.

Tarvitset:

Kupillisen etikkaa

Puoli kupillista ruokasoodaa

Ruokalusikallisen suolaa

Ruokalusikallisen vetyperoksidia

Toimi näin:

1. Upota hien tahraama kangas astiaan, johon olet lisännyt etikan lisäksi kaksi kupillista lämmintä vettä. Anna liota vähintään 20 minuuttia.

2. Sekoita erillisessä astiassa ruokasooda, suola ja vetyperoksidi tahnamaiseksi seokseksi. Ota hien tahrima kangas pois etikkavedestä ja puristele vaate hellävaraisesti kuivaksi. Aseta kangas esimerkiksi pyyhkeellä suojatulle työtasolle ja peitä hikitahrat valmistamallasi tahnalla. Anna vaikuttaa vähintään 20 minuutin ajan.

3. Poista ylimääräinen tahna kankaasta ja heitä vaate muiden valkoisten pyykkien sekaan pestäväksi. Pyykkikone viimeistelee hikitahroista puhtaan lopputuloksen ja valkoinen vaatteesi loistaa taas entistä kirkkaampana.

Lue myös: Niksi, jolla pehmennät voin hetkessä - ota käyttöön jo tänään

Lue myös: Vohveliraudasta on moneksi - katso nerokkaat niksit ruoanlaittoon

Lue myös: Löydä oikeansävyinen meikkivoide helposti - yksi niksi on ylitse muiden

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat