Kuva: Fotolia

Haaveiletko siististä vaatekaapista? Viidellä helpolla ohjeella haaveesta tulee totta

01.09.2016 15:45 - Pauliina Jokinen

Vaatekaapin järjestyksen säilyttäminen on äärimmäisen vaikeaa.

Kiireisenä aamuna koko kaappi näyttää kaaokselta. Lattialle vetäistyt vaatekerrat lisäävät epäjärjestystä ja yhtäkkiä ei olekaan mitään päällepantavaa.

Vaatekaapin sisältö on kuitenkin myös mahdollista pitää järjestyksessä, mikäli Pure Wow -sivustoa on uskominen. sivusto listasi viisi keinoa, jota auttavat hallitseman kaaosta.

Luovu vanhasta, kun ostat uutta

Kävitkö alennusmyynneissä ja kannoit kotiin kassikaupalla uusia vaatteita? On aika heittää pois vähintäänkin ne paidat, jotka ovat pinttyneitä ja kengät, joiden kannat ovat kuluneet loppuun. Voit myös myydä vaatteita, jotka eivät ole löytäneet yllesi pitkään aikaan.

Siivoa kaappiasi usein

Kevätsiivouksen voi toteuttaa myös syksyllä ja talvella. Siivoa kaappisi ainakin kerran sesongin aikana ja hankkiudu eroon niistä vaatteista, jotka odottavat oikeaa hetkeä tai korjausta.

Järjestele kaappisi toimivaksi

Se, minkälainen vaatekaappi on "toimiva" riippuu vain sinusta itsestäsi. Tee siis sellaisia ratkaisuita, jotka palvelevat sinua: laita alusvaatteet sopivalle korkeudelle ja t-paidat paikkaan, josta saat ne helposti käyttöösi.

Käytä kaikki tila

Tuntuuko vaatekaappisi pieneltä? Oletko järjestänyt kaapit hassusti? Tee tilaratkaisuja, jotka auttavat hallitsemaan kaaosta. Ennen kaikkea käytä kaikki tila, jonka voit.

Laita vaatteet takaisin paikoilleen

Helpotat kaaosta pitämällä kiinni pienistä tavoista, kuten sukkien lajittelusta heti pesun jälkeen ja vaatteiden laittamisesta kaappiin. Näin tiedät aina, onko lempivaatteesi likapyykkikorissa ryttyisenä vai valmiina käyttöön.

Lue myös: Osta itsellesi juuri oikeanlaiset korkokengät - suomalaisen asiantuntijan täsmäohjeet

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat