Kuva: Shutterstock

Sähköiset kirjat ovat pian kaikkien saatavilla - kirjasto avaa valtakunnallisen E-kirjaston

19.03.2024 14:15 - Minttu Tikkanen

Sähköinen kirjastopalvelu tasaa myös alueellisia eroja palveluissa.

Sähköisten kirjojen lukeminen on pian helpompaa kuin arvaatkaan, kun perinteisen kirjastotoiminnan rinnalle saadaan valtakunnallinen E-kirjasto. Asiasta tiedottaa Suomen kirjastoseura.

Paikallisia E-kirjastoja on kokeiltu aiemminkin, mutta ensimmäinen valtakunnallinen E-kirjasto avataan käyttäjille 23. huhtikuuta 2024.

Kirjaston tarjoamat sähköiset kirjat vastaavat osaltaan valtavaan äänikirjojen ja e-kirjojen suosioon sekä ylipäätään esimerkiksi nuorten vähentyneeseen lukuintoon. Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Manninen kokee, että kirjaston on kehityttävä ajan mukana ja tarjottava uusia keinoja nauttia kirjallisuudesta. Hänen mielestään tärkeintä on, että luetaan.

”Kun lukemisen paikka muuttuu, on oikein, että kirjasto tarjoaa lukemista siellä, missä se paikka on. Nyt puhutaan paljon siitä, että ruudulta lukeminen tai äänikirjojen kuuntelu eivät ole yhtä hyviä kuin paperilta lukeminen. Miltä tahansa alustalta lukeminen on kuitenkin parempi kuin se, että ei lue ollenkaan”, Manninen sanoo tiedotteessa.

E-kirjasto on tärkeä myös tasa-arvosyistä. Sähköinen materiaali on kaikkien saavutettavissa asuinpaikasta riippumatta ja tasaa näin alueellisia eroja palveluissa. Kaikilla ei myöskään välttämättä ole mahdollisuutta maksullisiin palveluihin.

”E-kirjasto on kirjastojen näkökulmasta tarpeellinen siksi, että se lisää alueellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Pian lähes kaikki suomalaiset pääsevät käsiksi samaan aineistoon", kommentoi Manninen.

Aluksi E-kirjastoa pääsee käyttämään noin 80 prosenttia suomalaisista, mutta lähitulevaisuudessa tavoitellaan sitä, että aivan jokaisella paikkakunnalla sen käyttö olisi mahdollista. Ainakin alkuvaiheessa E-kirjasto tulee käytettäväksi erillisen mobiilisovelluksen kautta. E-kirjastoon rekisteröitymiseen ei tarvita edes kirjastokorttia, vaan vahva tunnistautuminen riittää.

Lue myös: Tiedätkö, mikä on muistutusmaksujen raja, jolloin kirjastokortti menee lukkoon? Vaihtelee suuresti

Lue myös: Eikö talvilomalla ole matkaa tiedossa? 5 parasta kirjavinkkiä, jotka kuljettavat mukanaan kaukomaille

Lue myös: Huippusuosittu Hildur-kirjasarja saa sittenkin vielä jatkoa - uusi rikosvyyhti kiristyy

Lähde: Suomen kirjastoseura

Kilpailut

Uusimmat