Kuva: shutterstock

Suomalaiset menettivät viime vuonna verkkorikollisille yli 44 miljoonaa euroa

06.02.2024 12:15 - Reija Saarinen

Vuonna 2023 digihuijausten määrä kasvoi hurjasti.

Digihuijausten määrä nousi reippaasti vuonna 2023, kertoo Finanssiala tiedotteessaan. Kaiken kaikkiaan suomalaiset menettivät verkkorikollisille yli 44 miljoonaa euroa.

Huijaustyypeistä sijoitushuijauksiin meni myös suurin euromäärä, runsaat 16 miljoonaa. Sijoitushuijaukset ovat usein pitkäkestoisia ja ne voivatkin kestää useita vuosia. Sijoittajalle saatetaan aluksi maksaa myös tuottoa, jotta toiminta vaikuttaisi uskottavalta.

- Sijoitushuijausten uhrit eivät usein ilmoita pankille tulleensa huijatuksi. Varsinainen huijaus tapahtuu toisinaan esimerkiksi kryptovaluuttojen välityspalveluiden kautta, jolloin se ei kantaudu pankkien tietoon. Sijoitushuijauksien todellinen määrä lienee siis vähintään kolminkertainen, kertoo Finanssiala ry:n petos- ja rikostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm.

Viime vuoden aikana pankit onnistuivat estämään ja palauttamaan huijattuja varoja vajaan 33 miljoonan euron edestä. Palautettujen varojen summa kasvoi edellisvuodesta 132 prosenttia.

Lue myös: Tällä hetkellä viestihuijauksissa on selvä trendi - OP varoittaa vakavasta uhasta

Lähde: Finanssiala

Kilpailut

Uusimmat