Kuva: Shutterstock

Suomalainen pizzeria valittiin maailman 50 parhaan pizzaketjun joukkoon

25.11.2023 14:15 - Sanni Seppä

Kyseinen pizzaketju on ensimmäinen pohjoismaalainen pizzeria, joka on yltänyt listauksessa 50 parhaan joukkoon.

Suomalainen Via Tribunali on valittu 33. parhaaksi pizzaketjuksi maailmassa. Tunnustus tuli italialaiselta Top 50 Pizza Guidelta, jonka vuosittainen palkintogaala järjestettiin Napolissa 23.11.2023. Pizzeria palkittiin kategoriassa 50 Top Worlds Artisan Pizza Chains.

Via Tribunali on ensimmäinen pohjoismaalainen pizzaketju, joka on yltänyt listauksessa 50 parhaan joukkoon. Tämä on jo toinen kerta, kun Via Tribunali saa kyseisen tunnustuksen. Top 50 Pizza Guide arvioi vuosittain pizza-alan toimijoita ympäri maailman. Valinnat tehdään pizzan laadun ja valmistustavan, palvelun, miljöön sekä juomien perusteella.

"Napolilaiseen tapaan runsas, pehmeä pohja, klassiset täytteet sekä 45-asteinen uuni - erityinen keskittyminen nimenomaan aitoon, napolilaiseen pizzaan", tuomaristo kehui Via Tribunalia.

Pizzerian tarina alkoi Helsingin Sofiankadulta vuonna 2017. Tänä päivänä Helsingissä on viisi pizzeriaa ja tämän lisäksi ketju toimii myös Turussa, Pirkkalassa ja Kolarissa. Tällä hetkellä myös Tampereelle etsitään liiketilaa ravintolaa varten.

"Me ollaan tehty hommia alusta asti meidän omalla tyylillä, pysyen kuitenkin napolilaisen pizzan traditioille uskollisina. Ihan mieletöntä, että sydämellä tehty kova työ saa jo toistamiseen tällaisen tunnustuksen", sanoo toimitusjohtaja ja yksi Via Tribunalin perustajista Antti Kuitunen STT:n tiedotteessa.

"On todella siistiä nähdä kuinka kiinnostus napolilaista pizzaa kohtaan vain kasvaa Suomessa ja meidän uudet aluevaltaukset otetaan ilolla vastaan. Tästä on hienoa jatkaa eteenpäin", hän kiittää.

Pizzeria on hehkuttanut tunnustustaan myös Instagramissa.

"Tämä ei olisi mahdollista ilman upeaa henkilökuntaamme ja teitä, ihania asiakkaitamme ja pizzan rakastajia. Iso kiitos teille kaikille", ravintola kirjoittaa.

Voit katsoa julkaisun alta tai painamalla tästä.

Lue myös: Ylellisyyttä sisustukseen halvalla? 10 vinkkiä, joilla onnistut!

Lue myös: Joudutko heittämään paljon ruokaa roskiin? 4 helppoa vinkkiä, joiden avulla saat vähennettyä ruokahävikkiä kuin itsestään

Lue myös: Mitä loppusiivoukseen kuuluu? Kattava lista muuttajan avuksi

Kilpailut

Uusimmat