Kuva: Shutterstock

Maailmalla tupakan ostaminen kielletään lailla uusilta sukupolvilta

15.12.2022 18:15 - Minttu Tikkanen

Nyt 14-vuotiaat eivät tule Uudessa-Seelannissa koskaan voimaan ostaa tupakkaa.

Uudessa-Seelannissa on hyväksytty laki, joka tulee ajan saatossa muuttamaan reilusti väestön tupakointitottumuksia. Laki määrää, että nyt 14-vuotiaat uusi-seelantilaisnuoret eivät tule saamaan ostaa tupakkaa edes täysikäistyessään eli eivät koko elämässään.

Uuden-Seelannin laki on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Laki koskee kaikkia, jotka ovat syntyneet 1. tammikuuta 2009 tai myöhemmin.

Maan apulaisterveysministeri Ayesha Verrall on iloinen uudistuksesta, sillä uskoo sillä olevan kansanterveydellisiä vaikutuksia.

- Tuhannet ihmiset tulevat elämään pidemmän, terveemmän elämän, Verral toteaa.

Myös terveydenhuollossa tullaan säästämään, kun tupakoinnin aiheuttamia sairauksia kuten syöpiä ja sydänkohtauksia tulee hoidettavaksi aiempaa vähemmän.

Tupakanmyyntiä tullaan rajoittamaan Uudessa-Seelannissa muutenkin, sillä tupakkaa tullaan jatkossa voimaan ostaa vain tupakkatuotteiden erikoisliikkeistä, eikä enää lainkaan ruokakaupoista tai marketeista.

Lue myös: MTV: Tuore tutkimus kertoo, mikä on paras ikä lopettaa tupakointi

Lue myös: Lopeta tupakointi - vakava sairastumisriskisi voi lähes puolittua viidessä vuodessa

Lue myös: Huumeiden käyttöhuoneet jakavat vahvasti mielipiteet - HS avaa, miksi niitä kannatetaan ja vastustetaan

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat