Kuva: AOP

Elvis-teemahäät saatetaan kieltää kokonaan Las Vegasissa - "Monet ihmiset voivat menettää elantonsa"

04.06.2022 21:15 - Riia Frost

Elviksen nimeä ja henkilöbrändiä hallitseva lisenssiyhtiö ilmoittaa lopettavansa legendan luvattoman hyödyntämisen mainoksissa, hääteemamarkkinoinnissa, tavaroissa ja muunlaisessa toiminnassa.

Legendaarisen Elvis Presleyn henkilöbrändi on ollut pitkään osa Las Vegasin hääteollisuutta. Vaikka Presley kuoli kotonaan vuonna 1977 sydämen rytmihäiriöön, legendaarisen muusikon henkilönbrändiä on käytetty jo vuosia muun muassa mainoksissa ja teemahäämarkkinoinnissa.

Nyt Elviksen nimeä ja henkilöbrändiä hallitseva Authentic Brands Group -lisenssiyhtiö on määräämässä Las Vegasin kappeleita lopettamaan legendan hyödyntämisen teemahäämarkkinoinnissaan. Kyseinen lisenssiyhtiö valvoo Elviksen lisäksi myös muun muassa elokuvatähti Marilyn Monroen ja nyrkkeilijä Muhammad Alin omaisuutta ja kuluttajabrändejä.

CBS News -julkaisun mukaan lisenssiyhtiö on lähettänyt kyseiset vaatimuskirjeet useille Las Vegasin kappeleille toukokuun alussa. Vaatimuskirjeissä yhtiö ilmoittaa lopettavansa Presleyn nimen, hahmon, äänikuvan ja muiden Elviksen persoonallisten elementtien luvattoman käytön muun muassa häissä ja myyntitavaroissa. Lisäksi kirjeessä sanotaan, että myös nimet Elvis, Elvis Presley ja rock 'n' rollin kuningas ovat suojattuja tavaramerkkejä.

Kyseisen kirjeen laatimisessa auttanut lakimies Mark Tratos kertoo, ettei määräys koske Elvis-teemaisia lavaesityksiä Las Vegasissa. Perusteluna tälle on lakimiehen mukaan se, että henkilön näytteleminen esityksessä on Nevadan julkisuuslain mukaan sallittua.

- Elvis-esityksessä esiintyjä lähinnä viihdyttää muita luomalla kyseisen henkilön uudelleen lavalla, Tratos avaa.

Las Vegasin hääteollisuus tuottaa noin kaksi miljardia dollaria vuodessa ja Elvis-teemahäät ovat tuoneet suuren osan kyseisistä tuotoista. Moni kappelin pitäjä ja Elvis-teemahäiden järjestäjä pelkääkin, että vaatimusten mahdollisesti astuessa voimaan, hääbisnes laskisi jyrkästi. Yksi näistä huolestuneista teemahääiden järjestäjistä on Kayla Collins.

- Olemme perheyritys, joka on nyt isojen johtajien varassa. Tämä on leipätyömme, enkä ymmärrä tätä määräystä lainkaan. Olimme juuri selviytyneet koronapandemiasta ja sitten tämä tapahtuu, Collins kertoo.

Vaikka Presley kuoli kotonaan vuonna 1977 sydämen rytmihäiriöön, legendaarisen muusikon henkilönbrändiä on käytetty jo vuosia muun muassa mainoksissa ja teemahäämarkkinoinnissa. (kuva: AOP)

Myös Las Vegasin häämarkkinakampanjan johtaja Lynn Goya sanoo Elvis-teemahääkiellon tulleen pahimpaan aikaan.

- Se saattaa tuhota osan hääteollisuudestamme. Monet ihmiset voivat menettää elantonsa, Goya toteaa.

Vegas Weddingsin puheenjohtaja Melody Willis-Williams painottaa myös, että kyseinen määräys vaikuttaisi huomattavasti myös Las Vegasin talouteen.

- Tämä ei pelkästään vaikuttaisi pieniin yrityksiin, vaan myös hääturismiin yleisesti, Willis-Williams painottaa.

- Uskon tosissani, että hääteollisuus on auttanut ylläpitämään Elviksen nimeä sukupolvelle, joka ei ole edes ikinä voinut tavata häntä, Willis-Williams lisää.

Authentic Brands Group ei ole toistaiseksi kommentoinut vaatimustaan enempää tai paljastanut perusteluitaan määräykselle. Presleyn elämään perustuva elokuva Elvis saa ensi-iltansa 24. kesäkuuta 2022.

Elvis Presleyn ja Priscilla Presleyn hääkuva. (kuva: AOP)

Lue myös: Esimakua odotetusta Elvis-elokuvasta on julkaistu - traileri jättää kylmät väreet

Lue myös: Elviksen tyttärenpojan tyttöystävä huusi "Älä tee sitä" miehen kuolinyönä, kertoo naapuri

Lähteet: CBS News

Kilpailut

Uusimmat