Kuva: Annika Sorjonen

Korkeasaaren elämää voi nyt ihastella kotoa käsin - mukana muun muassa pikkupandat

19.05.2022 14:15 - Lauri Kujanpää

Ruutu-palvelussa voi ihastella tiikerien, pikkupandojen ja saukkojen elämää.

Viime vuosina kovassa nousussa olleet eläinlivet, kuten Norppalive, saavat nyt jatkoa. Korkeasaaren eläintarhan asukkaiden elämää voi nyt ihastella Ruutu-palvelun kautta, kun Tiikerilive, Pikkupandalive ja Saukkolive ovat avautuneet.

Tiikeriliven tähtiä ovat amurintiikerit Tamur ja Sibiri ja saukkolivessä viihdyttää muun muassa 3-vuotias saukko Tristan. Pikkupandaliven linssiluteita ovat puolestaan 7-vuotias pikkupanda Pim Pim ja viikko sitten Korkeasaareen muuttanut alle vuoden ikäinen Salija.

Tristan. (kuva: Annika Sorjonen)

Tiikerit ovat yleensä aktiivisimmillaan aamuisin ja iltaisin, mutta paastopäivien jälkeen ne voivat olla kovinkin valppaita seuraavaa ruokaa odotellessaan. Pikkupanda ja saukko puolestaan ovat touhukkaita pitkin päivää. Pim Pim ja Salija nukkuvat usein tarhassaan oksien tai tarhan seinustalle rakennetun tason päällä, jonne pikkupandalivessä onkin hyvät näkymät. Saukko Tristan sen sijaan vetäytyy useimmiten levolle jompaankumpaan pesäkoloonsa, joista toiseen päästään saukkolivessä kurkistamaan.

- Olemme innoissamme tästä yhteistyöstä! Ruutu tuo meidän valloittavat eläimet lähelle uudella tavalla ja laajalla tavoittavuudella. Toivomme katsojien viihtyvän Korkeasaari LIVEn parissa ja kiinnostuvan sen myötä myös eläinten hyvinvoinnin ja lajiensuojelun eteen tekemästämme työstä, Korkeasaaren markkinointijohtaja Susanna Silvonen kertoo tiedotteessa.

Eläintarhan elämää pääsee seuraamaan Ruudussa ilmaiseksi livestreamien kautta elokuun alkuun saakka.

Lue myös: WWF: Jättisuosittu Norppalive on taas auki - lue tietoisku rakastetuista saimaannorpista

Lue myös: Suomen harvinaisimman eläimen pesään voi olla jopa 12 sisäänkäyntiä - Minna Viitalähde teki kirjan uhanalaisista eläimistä

Kilpailut

Uusimmat