Kuva: Shutterstock

Foreca kertoo, tuleeko kevät vihdoin toukokuussa: "Ei vieläkään näköpiirissä"

04.05.2022 11:15 - Minttu Tikkanen

Edelleen liikutaan 1-4 astetta keskimääräistä kylmemmissä säissä.

Kevättä ja ilmojen lämpenemistä on saatu tänä vuonna odotella. Eikä odotus Forecan mukaan pääty välttämättä lähiviikkoinakaan.

- Kuukausiennusteen mukaan pitkäkestoista lämpenemistä ei ole vieläkään näköpiirissä. Toukokuun alkupuoli menee nyt keskimääräistä viileämmässä säässä, mutta hetkittäistä lämpöä mahtuu jo tähän kuluvaan viikkoonkin, kertoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

Latvala jatkaa, että loppukuun ennustaminen on vielä hankalaa. Toukokuun ensimmäinen viikko käynnistyi kuitenkin 1-4 astetta keskimääräistä kylmempänä. Torstaina ja perjantaina sää kuitenkin hetkellisesti lämpenee ja monin paikoin päästään jo reilusti yli 10 asteen. Latvalan mukaan päiväpakkasiakaan ei pitäisi enää olla luvassa edes Lapissa.

-  Sää on viileää, mutta lämpötila nousee hitusen päivä päivältä, Latvala lupailee.

Lauantaina sää kuitenkin taas sateiden myötä viilenee, joskin sateet pysynevät Latvalan mukaan vetenä. Viileähkön sään odotetaan jatkuvan myös seuraavalla viikolla.

Lue myös: Selätä kevätväsymys - 5 nopeaa keinoa lisäenergian varastoimiseen

Lähde: Foreca

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat