Hypnoottiset tatuoinnit saavat pään pyörälle: "Tämä on järjetöntä"

26.05.2020 12:15 - Reija Saarinen

Yatzil Elizalden tatuoinnit eivät ole sieltä perinteisimmästä päästä.

Meksikolainen tatuoija Yatzil Elizalde, 25, on ottanut haltuun tavan, joka ei ole ihan sieltä perinteisimmästä päästä. Hän tekee nimittäin kahtena näkyviä kuvia.

Elizalden tekemiä tatuinteja katsellessa tuntuukin siltä, että pää menee pyörälle. Osaa kuvista on jopa vaikea katsoa niiden luoman illuusion vuoksi.

Käytännössä siis Elizalde tatuoi saman kuvan kahteen tai kolmeen kertaan, hieman toisistaan poiketen. 

- Kuulostaa varmasti oudolta, mutta elämässäni oli vaihe, jolloin itse näin kaiken kahtena. Minusta onkin jotenkin hauskaa ajatella sitä, että ihmiset saavat päänsä pyörällä vain katsellessa tatuointejani, hän kertoo haastattelussa.

Elizaldella on tällä hetkellä reilut 45 000 seurajaaa Instagramissa, johon hän jakaa kuvia töistään. Sielläkin ne ovat odotetusti saaneet aikaan monenlaisia reaktioita.

"Järjetöntä."

"Olen sanaton."

"Todella, todella hämmentävää."

Miten on, voisitko sinä ikustaa ihollesi moisen tatuoinnin? Muutaman esimerkkikuvan pääset katsomaan alta.

Lue myös: Mies tekee täydellisiä tatuointeja vain yhdellä viivanvedolla - katso

Lue myös: Realistinen ja karmiva tatuointi nousi nettihitiksi - kuvaa oli tekemässä suomalainen Torsten

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat