Samin erikoinen ajanviete hurmaa somessa - olisiko sinusta moiseen neulontaharrastukseen?

31.10.2019 09:45 - Reija Saarinen

Barsky on kutonut paitoja jo vuodesta 1999 saakka.

Sam Barskylla on harrastus, joka on saanut sosiaalisessa mediassa aikaan suurta ihastelua. Hän nimittäin neuloo itselleen paitoja, joissa nähdään erilaisia tunnettuja nähtävyyksiä. Sen jälkeen hän hankkii itselleen matkaliput ja suuntaa kyseiseen paikkaan, jossa sitten nappaa kuvan itsestään kyseinen paita päällä.

Vuosien saatossa Barsky on ikuistanut paitoihin muun muassa Stonehengen sekä Niagaran putoukset.

Barsky jakaa kuvia matkoiltaan muun muassa omalla Instagram-tilillään, jossa hänellä onkin yli 40 000 seuraajaa. 

- Aloitin kutomisen jo vuonna 1999. Sen jälkeen olen tehnyt lukuisia paitoja. Minusta kutominen ja matkustaminen menevät saumattomasti yhteen. Aluksi minun ei ollut tarkoitus matkustaa paita päällä paikkoihin, mutta kun minulla oli sitten muutama kuva kasassa, tajusin, että sehän onkin hyvä juttu, hän kertoo. 

Muutamia Barskyn neulomia paitoja pääset ihastelemaan alta.

Lue myös: DIY: Neulo kaulaliina puolessa tunnissa ilman puikkoja - näin se onnistuu

Lue myös: DIY: Puikot heilumaan! Neulo trendikäs kauluri - helppo ohje ohessa

Lähde: Bored Panda

Kilpailut

Uusimmat