Kuva: Shutterstock

IL: Huumeet veivät Ellan pyörätuoliin 18-vuotiaana: 'Sairaalassakin vielä käytin'

17.09.2019 09:45 - Reija Saarinen

Ella sanoo olevansa kiitollinen onnettomuudestaan.

Iltalehti kertoo tarinan Ellasta, 19, jonka elämä kääntyi päälaelleen muutamia vuosia sitten, kun tunnollinen ja kiltti teini löysi huumeet ja sukelsi synkkään maailmaan. 

Ellan mukaan hän haki ratkaisua ongelmiinsa ja kuvitteli sen löytyvän huumeista. 

– Pääasiallinen syy käyttöön oli pahan olon turruttaminen. Minulla oli koko ajan paha olla, eikä mitään muita työkaluja sen lieventämiseksi kuin huumeet. Olin jatkuvasti ongelmissa ja erilaisissa riitatilanteissa, mutta en koskaan nähnyt syytä itsessäni tai huumeissa, Ella kertoo Iltalehdelle.

Vaikka Ella oli vannonut, ettei koske suonensisäisiin huumeisiin, päätyi hän kuitenkin piikittämään. Syynä oli kosto poikaystävälle, joka oli valehdellut suonensisäisten huumeiden käytöstään Ellalle.

Kesäisenä aamuna 2018 Ellan elämä muuttui radikaalisti. Hän heräsi oksennusta täynnä olevasta sängystä ja tajusi, ettei pysty liikkumaan. Sairaalassa Ellan jalkojen todettiin halvaantuneen, sillä hän oli maannut niiden päällä liian kauan, mikä oli saanut hermot puristuksiin. 

– He totesivat, että eivät pysty auttamaan minua. Sairaalassa käytin kyllä vielä huumeita. Vertailin itseäni muihin käyttäjiin, että en ole vielä niin huonossa jamassa kuin tuo ja onhan minulla vielä hampaat, Ella sanoo Iltalehdessä.

Ella päätti kuitenkin tarttua tilaisuuteen, kun hänelle tarjottiin paikkaa A-kodissa ja nyt hän viettääkin raitistumisen vuosipäivää.

– Nyt tunnen lähinnä kiitollisuutta siitä, että tämä onnettomuus tapahtui. Se koitui minun pelastuksekseni. Jalkani eivät ole vielä kunnossa, mutta pystyn kuitenkin kävelemään ja toimimaan arjessa suhteellisen normaalisti.

Lue koko juttu täältä

Lue myös: Huumehelvetistä selvinnyt mies: "Viiden vuoden aikana en kyennyt nauramaan kertaakaan"

Lue myös: MTV: Jami, 21, aloitti huumeidenkäytön jo 8-vuotiaana: "Purin pahaa oloa"

Lue myös: Riina,16, : "Huumeiden hankkiminen netin kautta on helpompaa kuin vaatteiden tilaaminen"

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat