Kuva: Shutterstock

Hedelmöitysklinikka oikeuteen - epäillään alkioiden siirtämisestä väärään kohtuun!

11.07.2019 14:15 - Senni Loikala

Yhdysvalloissa asuva pariskunta vie hedelmöitysklinikan oikeuteen.

New Yorkissa asuva aasialaistaustainen pariskunta on nostanut syytteen Los Angelesissa toimivaa keinohedelmöityshoitoja tarjoavaa klinikkaa vastaan. Pariskunta väittää, että klinikalla on tapahtunut ennenkuulumaton ja järisyttävän suuri virhe. Pariskunta ei tahdo nimiään julkisuuteen ja esiintyy siksi nimillä A.P. ja Y.Z.

Pariskunnan mukaan A.P.:n kohtuun siirrettiin kaksi keinohedelmöityshoidoissa kehittynyttä alkiota, jonka myötä hän alkoi odottaa onnistuneesti kaksosia. Pariskunta kertoo saaneensa yllättäviä uutisia klinikalta jo alkuraskaudesta: vaikutti siltä, että vatsassa kehittyvät sikiöt olisivat poikia, vaikka molempien kohtuun siirrettyjen alkioiden oli määrä kehittyä tytöiksi.

Pariskunta: Tilanteen karmivuus valkeni lasten synnyttyä

A.P. synnytti kaksospojat keisarileikkauksella maaliskuussa 2019. A.P. ja Y.Z. kertovat huomanneensa heti, etteivät vastasyntyneet jakaneet heidän aasialaista perimäänsä.  

Hedelmöitysklinikan työntekijän kerrotaan matkustaneen New Yorkiin ja tehneen dna-kokeen kaksospojille. Tietojen mukaan kokeet vahvistivat, ettei kaksospoikien perimä ollut peräisin A.P.:ltä ja Y.Z.:lta. Syytteen mukaan kaksospojat eivät jakaneet edes keskenään samaa perimää.

Syytteessä todetaan, että pariskunta pakotettiin luovuttamaan vastasyntyneet pojat biologisille vanhemmilleen. Nämä olivat tiettävästi olleet myös saman hedelmöitysklinikan asiakkaita. Pariskunta väittää, etteivät tiedä, mitä heidän sukusoluista koeputkihedelmöityshoidoissa kehittyneille alkioille on tapahtunut.

Pariskunnan kerrotaan upottaneen rahaa hedelmöityshoitoihin kyseisen klinikan asiakkaana noin 88 700 euron arvosta. Syytteen mukaan pariskunta kärsii ”pysyvistä henkisistä vammoista, joista he eivät pysty koskaan toipumaan.

Uutisoimme aiemmin suomalaisnaisesta, joka kertoo omilla kasvoillaan, miksi on luovuttanut munasolujaan. Pääset juttuun tästä.

Lähde: Fox News

Kilpailut

Uusimmat