Kuva: AOP

Salatut elämät -tähti julkaisi liikuttavan kuvan viimeisen kohtauksensa jälkeen: "Vahva lopun tuntu"

02.05.2019 08:15 - Katariina Auvinen

Tero Tiittanen ja Sara Parikka jättävät suosikkisarjan.

Salatut elämät -tähti Tero Tiittanen lisäsi herkän kuvan kollegansa Sara Parikan kanssa Instagramiin. Tiittanen esittää Sergeitä ja Parikka Peppiä sarjassa, mutta parin viimeinen kohtaus yhdessä oli juuri purkissa, kun mies päätti laittaa kuvan sosiaaliseen mediaan. 

"Koska maikkarikin on jo kertonut mitä tapahtuu, niin voi tämänkin kuvan tänne lirvauttaa. Sergei haki Pepin pois, tai toisinpäin. Siinä me ollaan kummatkin liikuttuneina viimeisen kohtauksen jälkeen. Osaksi siitä syystä, että meillä oli vahva lopun tuntu, Peppiä ja Sergeitä tuskin nähdään enää yhdessä, jos erikseenkään.

Laitetaan kuitenkin pienellä varauksella, ettei noista edellisistä sanoista tule noloja. Nimim. Sergei poistunut 5 kertaa sarjasta. Osaksi liikutusta aiheutti myös se, että lähtö oli kirjoitettu tyylillä, kiitos "kynäosastolle". Toki myös herkistyn monesti omasta erinomaisuudestani. Kerrottakoon myös, että kasvoissani olevat ruhjeet eivät ole aiheutuneet Saran tavasta purkaa liikutustaan. Saran kanssa on aina ollut helppo tehdä töitä ja mikä tärkeintä, hyvä ystäväni.

Rehellisyyden nimissä on vielä sanottava, että on se ollut virkistävää parina viime vuotena kun somen tahi muun takia kaupungilla sinua puhutellaan myös Terona. Onkin mahtavaa että saa tehdä tällä hetkellä monenlaisia juttuja, mutta tottakai Salkkareilla on aina paikka." 

Sara Parikka on myös kommentoinut kuvaa ja kiitellyt Tiittasta siitä, että tämä ikuisti tärkeän hetken. Ihmiset ovat myös kiitelleet heitä vuolaasti roolisuorituksistaan. 

Katso kuva alta. 

Lue myös: Salkkarit-tähden kuvatempaus sulatti sydämet somessa: 'Ihana, lisää tällaista pimeään talveen'

Lue myös: Salkkarit-näyttelijän julkaiseman kuvan yhteydessä tärkeä viesti: "Ollaan sellaisia kuin ollaan"

Kilpailut

Uusimmat