Kuva: Shutterstock

Miten reagoit hautajaissaattueeseen liikenteessä? Miehen kunnioittava ele liikuttaa somessa

30.04.2019 08:15 - Senni Loikala

Netissä leviää koskettava Facebook-päivitys.

Facebookissa leviää kuva hautajaissaattueen vuoksi ruuhkautuneesta liikenteestä. Kuva nousi hitiksi, sillä eräs mies oli päivityksen mukaan pysäyttänyt autonsa, noussut sateeseen, ottanut hattunsa pois päästä ja seissyt autonsa edessä niin pitkään, kunnes tilanne oli ohi.

Valitettavasti monet ihmiset eivät enää tee näin. Tuo mies osoitti kunnioitusta. Hän toimi loistavana muistutuksena siitä, ettei meidän sovi koskaan olla niin kiireisiä, että unohdamme osoittaa myötätuntoa ja kunnioitusta toisiamme kohtaan”, kirjoittaa tilannetta todistanut Joy Wagler.

Tapaus sattui päivityksen mukaan Indianan osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Päivitys on saanut reilussa viikossa lähemmäs 10 000 tykkäystä ja tuhansia jakoja. Oletko samaa mieltä, että hautajaissaattueen osuessa kohdalle tulisi kiireen tuntua toisarvoiselta?

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: Kukaan ei tullut hautajaisiin - pappi sai idean, joka muutti vainajan muistotilaisuuden

Kilpailut

Uusimmat