Kuva: Shutterstock

Huulensa melkein menettänyt nainen avautuu kohtelustaan - hoitajat nauroivat päin naamaa

23.04.2019 19:15 - Katariina Auvinen

Knappier haluaa pitää aihetta yllä, jotta entistä useammat ihmiset miettisivät useaan otteeseen, haluavatko he ottaa täytettä huuliinsa.

Viime vuonna maailmalla levisi video, jonka julkaisi Rachael Knappier, 29, pääset lukemaan jutun täältä. Nainen menetti melkein huulensa, koksa osallistui Botox-juhliin ystäviensä kanssa eli tilaisuuteen, jossa pystyi täytättämään huulensa. 

Knappierin operaatio meni kuitenkin niin karmealla tavalla pieleen, että hänen ylähuulensa turposi muodottomaksi. Kaikki oli hyvin, kun hän meni nukkumaan, mutta aamulla nainen heräsi valtavaan kipuun. 

Nyt nainen on puhunut hänen saamastaan kohtelusta ensiavussa. Kun Knappier hakeutui lääkäriin, hän kohtasi omien sanojensa mukaan todella vähättelevää kohtelua. 

- Hoitajat nauroivat nähdessään minut. He eivät olleet kohdanneet mitään sellaista ennen, Knappier kertoi televisiohaastattelussa. 

Kun kolme viikkoa oli kulunut, naisen huulet palautuivat ennalleen, mutta Knappier haluaa silti pitää asiaa esillä. Hän kampanjoi sen puolesta, että ihmiset todella perehtyisivät ottamaan selvää tekijästä ennen kuin ottavat täytteitä huuliinsa. 

Lue myös: Uusi huulimeikkitrendi jakaa mielipiteitä - huulista muhkeammat varsin erikoisella tavalla

Lue myös: Ihmiset haukkuvat meikkaajan jättihuulia, nainen kommentoi - 'He ovat vain kateellisia'

Lähde: LADbible 

Kilpailut

Uusimmat