Kuva: Shutterstock

Teini ompeli ja maalasi itse oman tanssiaismekkonsa - kuvat aiheuttivat viestiryöpyn

16.04.2019 21:45 - Katariina Auvinen

Ciara Gan kyllästyi siihen, ettei löytänyt haluamaansa kauppojen hyllyiltä.

17-vuotias Ciara Gan valmistui koulusta ja hänen piti etsiä itselleen tanssiaismekko valmistujaisiin, mutta mikään ei tuntunut miellyttävän silmää. Näppäränä nuorena naisena Gan päätti tarttua haasteeseen ja tehdä oman mekkonsa itse. Tämä aiheutti melkoisen kommenttivyöryn sosiaalisessa mediassa. 

Suunnittelun ja ompelun lisäksi 17-vuotias maalasi mekkoonsa lähes sata kukkaa, jotka saivat asun heräämään melkein eloon. Syntyjään filippiiniläinen Gan jakoi kuvia mekostaan niin Instagramissa kuin Twitterissä. 

- Halusin mekon kuvastavan persoonaani ja sitä se todellakin tekee nyt, hän kertoi antamassaan haastattelussa. 

Gan antoi ensin mekkonsa ompelijalle, mutta siitä tuli aivan hirvittävä nuoren naisen mukaan, joten hän otti ohjat omiin käsiinsä.

- Mekon tekemisessä meni melkein kokonainen kuukausi. Sen sijaan maalaamisessa meni vain viisi päivää, hän kertoo. 

Kuvat naisen mekosta ovat keränneet Twitterissä pelkästään lähes 86 000 kommenttia. 

Katso kuvat alta tai täältä

Lue myös: 1990-luvulta tuttu mekkomalli tekee paluun katukuvaan - hitti vai huti?

Lue myös: Kriittisten paikkojen vilauttelua ja ikonisia malleja - 8 pikkumustaa, jotka jäivät historiaan

Lähde: Huffpost 

Kilpailut

Uusimmat