Kuva: Shutterstock

Äiti paljasti, ettei saa tunnesidettä adoptiotyttäreensä: "Tuntuu, että hoitaisin ystäväni lasta"

10.04.2019 18:15 - Katariina Auvinen

Adoptiosta on kulunut jo kolme vuotta.

Kahden lapsen äiti on hakenut apua ongelmaansa yhteisöpalvelu Redditistä. Yhdysvaltalainen nainen kirjoittaa, että hän ja hänen miehensä tiesivät aina haluavansa antaa kodin adoptiolapselle. 

Ennen adoptiota, nainen tuli kuitenkin täysin yllättäen raskaaksi ja synnytti tyttövauvan. 

"Vuosi häidemme jälkeen tulin täysin yllättäen raskaaksi ja synnytin tyttären, jonka nimeksi annoimme June. Se oli yllätys, mutta meillä oli taloudellisesti kaikki hyvin ja halusimme joka tapauksessa perheen. Olimme innoissamme uudesta tulokkaasta." 

Pariskunta ei kuitenkaan haudannut adoptioideaa.

"Kun June oli kaksivuotias, meille tuli adoption kautta tyttövauva Charlie. Olimme läsnä tämän naisen raskauden aikaan sekä synnytyksessä, mutta minun täytyy myöntää, että en tuntenut samanlaista yhteyttä häneen kuin tyttäreeni."

Nainen kertoo, että hän kyllä jumaloi adoptiotytärtään, mutta koki samalla tavalla kuin tuttaviensa lapsia kohtaan. Hänen miehensä sanoi samaa, mutta vanhemmat ajattelivat tunteen menevän ohitse ajan kanssa. Niin ei ole kuitenkaan käynyt, koska adoptiosta on nyt kolme vuotta. 

"Kolme vuotta myöhemmin tunteeni eivät todellakaan ole muuttuneet. Hän on todella ihastuttava tyttö, joka käyttäytyy monilta osin jopa paljon paremmin kuin oma tyttäremme tuon ikäisenä. Älkää käsittäkö väärin, rakastan kyllä häntä mutten ollenkaan samalla tavalla kuin biologista lastani.

Minusta tuntuu koko ajan, että hän ei ole minun lapseni ja huolehtisin jostain ystäväni lapsesta." 

Monet olivat pahoillaan naisen puolesta ja vakuuttivat, ettei hän ole huono vanhempi, mutta pohtivat myös sitä, että lapsi saattaisi jo tiedostaa sen, ettei äiti tunne samalla tavalla häntä kohtaan kuin toista sisarustaan. 

Ihmiset, jotka ovat itse adoptiolapsia, ovat myös varoittaneet tästä tunteesta. 

"Olen adoptoitu myös ja tiesin aina, ettei isäni tunne samalla tavalla minua kohtaan. Sisareni oli heidän biologinen lapsensa. Isäni ei kuitenkaan myöntänyt tätä minulle." 

"Kyllä lapset tietävät, jos heitä kohdellaan eri tavoin." 

Jotkut ovat myös sanoneet, ettei asian kuuluisi olla näin. 

"Toivon, että lapsesi ei saa koskaan tietää, millä tavalla tunnet häntä kohtaan." 

Lue myös: Isä jakoi tarinan, johon jokainen vanhempi voi samaistua: "Hunaja ei muistuttanut uima-allasta"

Lue myös: Äidin julkaisema raadollinen kuva synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kerää ylistystä

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat