Kuva: Shutterstock

Mies löysi autonsa tuulilasista viestin, joka palauttaa uskon ihmisten hyvyyteen - katso

08.04.2019 09:15 - Reija Saarinen

Tämä kirje todistaa sen, että maailmassa on vielä hyvyyttä, ja onneksi on.

Maailma on usein paha paikka ja etenkin uutisista saadaan usein lukea pelkästään ikävistä teoista, joita ihmiset ovat toisilleen tehneet.

Onneksi maailmassa on kuitenkin vielä hyvyyttäkin jäljellä. Siitä hyvänä esimerkkinä on muun muassa eräs Redditissä jaettu viesti, jonka eräs mies löysi autonsa tuulilasista.

"Hei tuntematon,

Huomasin, että autoosi oli ilmestynyt parkkisakko ja ajattelin, että tiistai on vielä hieman liian aikaista sille, että jonkun koko viikko on pilalla. Olemme eläneet tästä viikosta vasta kaksi päivää, enkä tiedä, millainen maanantaisi oli. Toivonkin, että viikkosi vain paranee tästä," lappusessa luki.

Sen lisäksi mukana oli rahamäärä, jolla pääsee kuittaamaan kyseisen sakon. Käytännössä siis tämä tuntematon auttaja maksoi miehen sakon, pelkästään hyvää hyvyyttään.

Tarina kiertää somessa parhaillaan kovaa vauhtia ja ymmärrettävästi se on saanut aikaan runsaasti ihastuneita kommentteja.

"Miten mahtavaa."

"Ihanaa, että maailmassa on vielä hyvyyttäkin."

Koko kirjoituksen pääset lukemaan alta.

Lue myös: Onko hän arvoisesi? Katso miten viesti paljastaa sen, kannattaako tutustumista jatkaa

Lue myös: Kaduttaako Snapchat-viesti? Se on nyt myös mahdollista poistaa

Lähde: Someecards

Kilpailut

Uusimmat