Kuva: AOP

Michael Jackson -fani käytti valtavia summia näyttääkseen idoliltaan - hämmentävä yhdennäköisyys!

25.01.2019 09:45 - Katariina Auvinen

Leo Blanco, 22, on suunnitellut vielä kolme nenäleikkausta.

Laulaja Michael Jackson menehtyi vuonna 2009, mutta hänen musiikkinsa elää vielä vahvasti. Leo Blanco on mies, joka on todellinen Jackson-superfani. Hän on hurahtanut idoliinsa niin vahvasti, että on käyttänyt valtavia määriä rahaa leikkauksiin, jotta voisi näyttää täydelliseltä Michael Jackson -kopiolta. 

Muutos on onnistunut, koska monet ihmiset jäävät hämmentyneenä tuijottamaan miestä, jos hän liikkuu kadulla. Mies on jakanut Instagram-tilillään myös kuvan siitä, miltä hän näytti ennen leikkauksia ja muutos on melkoinen. 

22-vuotias Buenos Airesista kotoisin oleva Blanco on ollut yhteensä 11 leikkauksessa. Jopa miehen korvat on leikattu samaan muottiin, kuin Jacksonilla itsellään oli. 

Mies haaveilee vielä saavansa kulmakarvansa nostettua pistosten avulla, mutta hän on jo suunnitellut teettävänsä ainakin kolme nenäleikkausta sekä leukaleikkauksen. Vaikka Blanco haluaa muokata itseään, hänen vanhempansa ovat olleet operaatioita vastaan jyrkästi. Perheen välille onkin aiheutunut melkoinen riita operaatioista. Blanco on kuitenkin päättänyt olla kuuntelematta vanhempiaan ja tekemään juuri kuten itse haluaa. 

Katso kuvia alta. 

Lue myös: Yksin Kotona -tähti kertoo ystävyydestään Michael Jacksonin kanssa - "Hän rakasti pilapuheluita"

Lue myös: Laulaja Leo Stillman on Michael Jacksonin megafani: "Aloin pukeutua häneksi"

Lähde: LADbible 

Kilpailut

Uusimmat