Kuva: Shutterstock

Onko tässä omituisin hautakivi ikinä? Mies luuli ensin hallusinoivansa, kun näki muistomerkin

29.09.2018 15:45 - Katariina Auvinen

Massiivinen älypuhelin makasi keskellä hautausmaata.

Kun venäläinen Nikolay Yevdokimov oli vierailemassa hautausmaalla, kun hän näki jotain sellaista, joka sai hänet epäilemään mielenterveyttään. Keskellä hautausmaata nimittäin seisoi valtava iPhone, jonka etupuolella oli vielä hyvin realistinen näytönsäästäjän kuva. 

- Luulin, että hallusinoin, kun näin massiivisen puhelimen ensimmäisen kerran. Kun menin lähemmäksi, ymmärsin sen olevan hautakivi, johon on kaiverrettu muistoksi vainajan kasvot, Yevdokimov kertoo. 

LADbible-julkaisun mukaan kyseessä on vuonna 2016 kuolleen 25-vuotiaan naisen Rita Shameevan hauta. Shameevan isän kerrottiin toteuttaneen tyttärensä hautakiven, mutta isä ei ole itse kommentoinut asiaa.

- Mietin, että miten ihmeessä amerikkalainen älypuhelin on joutunut venäläiselle hautausmaalle, mutta kun menin lähemmäs ymmärsin sen olevan hyvin erikoinen hautakivi, Yevdokimov. 

Katso kuva alta. 

Lue myös: Nainen menetti näön toisesta silmästään - pelasi liikaa puhelimellaan

Lähde: LADbible 

Kilpailut

Uusimmat